Wilma Murto palautti suomalaisen yleisurheilun uskottavuuden voitettuaan Münchenissä seiväshypyn EM-kultaa tuloksella 485. Murto paransi Suomen ennätystä EM-finaalissa kolmesti.

Wilma Murto saa seiväshypyn Euroopan mestaruudestaan 10 000 euron bonusrahan. Suomen Urheiluliitto oli luvannut sellaisen rahasumman, jos EM-kultaa voitetaan.

Kymppitonni ei suurelta summalta tunnu, mutta Murto on Euroopan mestaruutensa myötä varmasti vahvoilla sponsorineuvotteluissa. Taloudellisesta tuesta ei liene puutetta.

Ennen kaikkea hänen kultamitalinsa on hyvin tärkeä suomalaiselle yleisurheilulle. Koko 2010-luvun ajan Suomen yleisurheilun arvokisamenestys oli täysin miesten keihäänheiton varassa.

Vuoden 2018 EM-kisoissa suomalaiset eivät voittaneet yhtään mitalia. Silloin suomalaisten suoritustasoa suorastaan pilkattiin.

Nyt on toinen ääni kellossa. Murrolla on kaikki edellytykset voittaa olympiakultaa Pariisissa 2024.

Suomen Urheiluliitolla on nyt paremmat edellytykset neuvotella uusia sponsorisopimuksia. Yleisurheilulle 2020-luku voi olla Suomessa lihava vuosikymmenen.

Lue myös:Sauli Niinistöltä huikea viesti Wilma Murrolle – teki selväksi, että Salo yhdistää heitä

LUE MYÖS: Näkökulma: Kuka muistaa vielä? – valmentaja Raimo Helmistä haukuttiin rajusti (KiekkoUutiset.fi)