Tokion olympiakisojen naisten koripalloturnauksen alkusarja vietiin päätökseen maanantaina. Kiina voitti lohkonsa kaadettuaan Belgian pistein 74-62.

Kiina voitti alkulohkossaan kaikki kolme otteluaan. Kiina on pelannut yllättävänkin hyvin ja sillä voi olla realistisia mahdollisuuksia turnauksen ykkössuosikin Yhdysvaltojen haastamiseen.

Kuusi edellistä olympiaturnausta voittanut Yhdysvallat voitti sekin alkulohkonsa puhtaalla pelillä. WNBA-tähtien muodosta Yhdysvaltojen joukkue kaatoi alkusarjan päätösottelussaan Ranskan pistein 93-82.

Myös Espanja voitti kaikki kolme alkulohkon otteluaan. Se päätti alkulohkourakkansa voittoon Kanadasta koriluvuin 76-66.

Puolivälieräottelut pelataan naisten olympiakoriksessa ensi keskiviikkona. Ottelut ovat Serbia-Kiina, Australia-Yhdysvallat, Japani-Belgia sekä Espanja-Ranska.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)