Ursula Wikström löi perjantaina Abu Dhabissa pelattavassa Euroopan kiertueen kilpailussa palloa 70 (-2) kertaa ja kipusi tuloslistalla jaetulle 38. sijalle. Ennen lauantain päätöskierrostaan Wikström on kokonaistilanteessa -4. Vantaalaisen tuloskorttti oli varsin värikäs, sillä kahden bogeyn ja yhden tuplan lisäksi korttiin merkittiin neljä birdietä ja yksi eagle.

– Aikamoista vuoristorataa se oli tänäänkin. koko rundi. Hyviä lyöntejä oli paljon, mutta huonot olivatkin sitten taas ihan surkeita. Ehjää kierrosta ei tahdo saada aikaiseksi sitten millään. Jos tästä tästä päivästä jotain positiivista hakee, niin birkkuja ainakin sain muutaman aikaiseksi, kertasi Wikström päivän urakkaansa.

Parhaista asemista viidestä rahakierrokseille selvinneestä suomalaisesta finaalikierrokselle starttaa viidettä sijaa tuloksellaan -11 jakava Minea Blomqvist-Kakko.

Elina Nummempää (-1) golfaa sijalla T53 ja par-tilanteessa oleva Noora Tamminen sijalla T56. Krista Bakker (+1) löytyy puolestaan sijalta T60.

Fatima Bint Mubarak Ladies Openin kärkipaikalle ennen päätöskierrosta kiri kierroksensa viisi alle pelannut Englannin Georgia Hall. Englantilainen on yhteistuloksessa -15. Lyönnin päässä toisena golfaa Australian Sarah Kemp. USA:n Beth Allen ja Melissa Reid jakavat kolmatta sijaa tuloksessa -13.

Lähde: Tiedote

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)