
Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin ykköskaartiin lukeutuvan Oliver Nkamhouan kausi on yliopistosarja NCAA:ssa ohi. Nkamhoua joutuu ranneleikkaukseen.
Michigan Daily Sportsin mukaan Nkamhouan toipuminen vie ainakin kolme kuukautta. Hän ei siis ehdi pelata ennen yliopistokauden päättymistä.
Susijengille uutinen on huolestuttava. Nkamhouaa tarvittaisiin heinäkuun alussa Espanjassa pelattavissa olympiakarsinnoissa, jotta Suomella olisi mahdollisuuksia olympiapaikkaan Pariisin kisoihin.
Jos Nkamhoua selviäisi kolmen kuukauden toipumisella, olisi hän pelikunnossa jo kesäkuussa. Mutta toipumisajan osalta kyse on alustavasta arviosta.
Nkamhoua ei päässyt mukaan 2022 EM-kisoihin, joissa Susijengi eteni sensaatiomaisesti puolivälieriin. Yliopisto kielsi häneltä osallistumisen.
Viime syyskuussa MM-kisoissa Japanissa Nkamhoua pelasi. Susijengi hävisi kaikki alkusarjaottelunsa, mutta kykeni voittamaan sijoitusotteluissa Kap Verden sekä Venezuelan ja saavutti paikan olympiakarsintoihin.
Lue myös:Useita jalkapallon MM-kisatähtiä kuollut lyhyen ajan sisällä