Suomi karsii ensi vuonna heinäkuun alussa paikasta koripallon miesten olympiaturnaukseen. Pariisin 2024 kisoihin päästäkseen Suomen olisi voitettava kuuden maan karsintaturnaus ja kaadettava todennäköisesti Espanja.

Pariisin olympialaisiin on jo jaettu kahdeksan paikkaa. Ensi kesänä ennen olympialaisia järjestetään neljä karsintaturnausta, joiden voittajat pääsevät kisoihin. Olympiaturnaukseen osallistuu 12 maata.

Turnausisäntä Ranska sai olympialaisiin automaattisen paikan. Tänä vuonna pelatuista MM-kisoista kisapaikan saavuttivat Etelä-Sudan, Kanada, Yhdysvallat, Japani, Serbia, Australia sekä maailmanmestaruuden voittanut Saksa.

Pariisin turnauksessa joukkueet jaetaan kolmeen neljän joukkueen lohkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsee kahden parhaan lohkokolmosen kanssa pudotuspeleihin.

Yhdysvallat puolustaa olympiakultaa. Toisin kuin MM-kisoihin, on se tuomassa Pariisin olympialaisiin NBA:n supertähdistä kootun joukkueen. LeBron James haluaa pelata olympialaisissa vielä kerran,

Olympiakarsintaturnauksia pelataan neljässä eri kaupungissa. Seuraavassa turnausten osallistujat:

Valencia: Espanja, Libanon, Angola, Suomi, Puola, Bahamasaaret

Riika: Latvia, Georgia, Filippiinit, Brasilia, Kamerun, Montenegro

Pireus: Kreikka, Slovenia, Kroatia, Uusi-Seelanti, Dominikaaninen tasavalta, Egypti

San Juan: Puerto Rico, Italia, Liettua, Meksiko, Norsunluurannikko, Bahrain

Lue myös:Susijengi olympialaisiin? – suomalainen peruspessimisti ei pety

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennaselta raju tyrmäysisku epäilijöille (KiekkoUutiset.fi)