Koripalloliitto tiedotti, että Suomen pyörätuolimaajoukkue tekee paluun kansainvälisille kentille. Edellisen kerran Suomen miesten pyörätuolimaajoukkue pelasi EM-kisatasolla C-sarjan kisoissa Portugalissa vuonna 2015.
Kesän aikana leireillyt Suomen pyörätuolimaajoukkue tekee nyt paluuta kansainväliselle tasolle, kun se osallistuu Bosnia ja Hertsegovinassa käytäviin C-sarjan EM-kisoihin.
– Edellisen EM-joukkueen pelaajista osa on jo lopettanut, joten elämme vahvaa uudelleenrakentamisen aikaa. Tulevat arvokilpailut ovat tärkeä alku uudelle projektille, jossa pitkäntähtäimen tavoitteena on nousta B-sarjaan viiden kuuden vuoden päästä, joukkueen päävalmentajaMina Mojtaheditaustoittaa.
Peliuransa jo päättänyt Mojtahedi on yksi Suomen menestyneimpiä pyörätuolikoripallon pelaajia. Hänen meriittilistaltansa löytyy niin yliopistomestaruuksia Yhdysvalloista kuin Saksan ammattilaissarjasta. Mojtahedin uran kovin saavutus oli pyörätuolikoripallon Champions Cupin voitto.
Mojtahedi näkee, että maajoukkuetoiminnan uudelleenkäynnistämisellä on tärkeä signaali etenkin nuorille.
– Monelle nuorelle on tärkeää, että lajista löytyy selkeä päämäärä ja tavoite – tässä tapauksessa maajoukkue. Toivottavasti maajoukkuetoiminnan myötä pystymme innostamaan uusia harrastajia lajin pariin sekä tarjoamaan tavoitteellisille urheilijoille selkeän päämäärän.
– Olemme tehneet taustalla koko ajan lajin kehittämistyötä, jotta saisimme lisää urheilijoita mukaan ja sitä kautta piristämään kansallista sarjaamme. Mitä enemmän meillä on pelaajia, sitä parempi se on lajille, Mojtahedi toteaa.
Mojtahedi näkee, että laji on ottanut maailmalla suuria harppauksia eteenpäin vuosituhannen vaiheesta.
– Pelikovuus ja intensiteetti on noussut vuosien saatossa todella paljon. Toki on muistettava, että myös välineet ovat kehittyneet paljon. Vaikka pelin pääperiaatteet ovat pysyneet samoina, pelaajien yksittäinen taitotaso on noussut valtavasti. Kaikki lähtee jo siitä, miten teknisesti nykyään tuolia käsitellään, Mojtahedi kertoo.
Maajoukkueen leirikesä kulminoituu loppukesään, jolloin joukkue hioo kuvioitaan kohti EM-kisoihin. Tulevasta kisajoukkueesta löytyy muutamia kahden lajin spesialisteja, joille alkukesä toimii toisen lajin näyteikkunana.
Maajoukkue valmistautuu arvokisoihin kohtaamalla samoihin kisoihin osallistuvan Tanskan kahdesti valmistavissa maaotteluissa Helsingissä 26.-27.8.
– Tulevat ottelut toimivat tärkeänä valmistautumisena kohti EM-kisoja. On hienoa pitkästä aikaa päästä pelaamaan toista maajoukkuetta vastaan ja samalla saamaan esimakua siitä, mikä meitä odottaa EM-kisoissa.
– Olemme satsanneet paljon uuden pelitavan sisään ajamiseen. Se on vaatinut paljon ja olemme muuttaneet harjoittelua paljon kansainvälisempään suuntaan. Nyt meillä on uusi pohja luotu ja osaamme perusasiat jo hyvin. Nyt nämä asiat pitää saada siirrettyä harjoituskentältä itse otteluihin, Mojtahedi päättää.
Lue myös:NBA:ssa vakoiluskandaali – joukkuetta syytetään yli kaksi vuotta kestäneistä laittomuuksista