Suomalaissoutaja Robert Ven päätyi sijalle 12 soudun EM-kisoissa Sveitsin Luzernissa. Ven jäi b-finaalissa kuudenneksi.
– Ihan tasainen, ok finaali. Harmi, etten saanut ihan huippuonnistumista, varsinkin kun erot olivat aika pienet, Ven sanoi Soutuliiton nettisivujen mukaan.
Välieräpaikka oli Venin minimitavoite. Siihen nähden EM-kisatulos ei ollut täydellinen pettymyskään.
– Toki olisi enempäänkin ollut mahdollisuuksia. Viimeistely Belgiassa ei ollut kauhean hyvä, ja se ehkä vähän näky lopputuloksissa. Toisaalta kevät on kokonaisuudessaan plussan puolella, ja nyt pääsee vihdoin takaisin kotiin harjoittelemaan. Päätähtäin nyt MM-kisoihin ja mahdollisesti Rotterdamin maailmancup siinä välissä, Ven sanoi.
Venin tähtäimenä on päästä mukaan Tokion 2020 olympiakisoihin. Sanna Sten ja Minna Nieminen voittivat Pekingissä 2008 kevyessä pariairokaksikossa olympiahopeaa, mutta sen jälkeen olympiamenestys on kartellut suomalaissoutajia.































