Lumilautailun MM-kisat järjestetään ensi maaliskuussa Kiinan Yabulissa. Suomen kisajoukkue on nyt varmistunut maailmanrankingin pisteytyksen perusteella.
Suomen joukkueeseen liittyivät jo aiemmin paikkansa varmistaneiden lisäksiKristiina Nisula ja Petja Piiroinen. Aiemmin paikkansa lunastaneet laskijat ovat Peetu Piiroinen, Janne Korpi, Roope Tonteri, Kalle Järvilehto, Markus Malin, Enni Rukajärvi ja Ella Suitiala.Suomesta lähtee yhdeksän hengen joukkue ja Järvilehto on joukkueen ainut MM-debytoija.
– Yabuliin lähtee isohko ja pääasiassa todella kokenut joukkue. Paikat on pitänyt ansaita jokaisen henkilökohtaisesti maailman kovimpia laskijoita vastaan viimeisen vuoden kisatulosten perusteella, joten uskon, että meillä on kilpailukykyinen jengi kasassa. Kevääseen on vielä hieman matkaa,ja nyt pitää panostaa treenaamisen pariin, jotta maaliskuussa oltaisiin parhaassa mahdollisessa kisaiskussa. Muutamia loukkaantumisia joukkueella on, mutta niistä toivottavasti toivutaan riittävän ajoissa, valmentaja Antti Koskinen kommentoi tiedotteessa.
Yabulin kisapaikkaan vaadittiin miehissä top 50 sijoitus World Snowboarding Points Listillä halfpipeen ja slopestyleen ja top 25 sijoitus big airiin. Naisissa vastaavat rajat olivat top 30 halfpipessä ja slopestylessä, minkä lisäksi top 8 slopestylerankingista pääsevät big airiin. Näiden lisäksi jaetaan vielä tulevan kauden mittaan muutamia villejä kortteja kauden näyttöjen perusteella.
Myös viime vuoden SM-kilpailujen avointen sarjojen voittajat saivat henkilökohtaiset paikat. Tätä kautta paikkansa ansaitsivat Markus Malin, Ella Suitiala ja Kalle Järvilehto.
Suomen joukkueessa on kaksi olympiamitalistia. Peetu Piiroinen voitti olympiahopeaa Vancouverissa 2010 half pipessa ja Enni Rukajärvi oli hopealla Sotshissa 2014 slopestylessa.
Suomen MM-kisajoukkue:
Peetu Piiroinen – slopestyle, big air
Janne Korpi – slopestyle, big air
Roope Tonteri – slopestyle, big air
Petja Piiroinen – slopestyle, big air
Kalle Järvilehto – slopestyle
Markus Malin – halfpipe
Enni Rukajärvi – slopestyle
Kristiina Nisula – slopestyle
Ella Suitiala – halfpipe ja slopestyle




























