Suomi koki avaustappionsa U19-naisten MM-turnauksessa Uppsalassa, kun Sveitsi oli parempi maalein 4-3 tarraten samalla lohkovoittoon.

Sveitsi otti otteen alusta saakka itselleen ja karkasi avauserässä kahdesti johtoon. Suomi kuitenkin kuittasi yhtä monta kertaa, kun ensin Meri-Helmi Höynälä päätti komean syöttökuvion takatolpalta ja sitten maalin kulmalle noussut Iida Mettälä osui Tuulia Lahden syötöstä.

Sveitsi tukki terävällä liikkeellään Suomen syöttöpeliä toisessakin erässä tehokkaasti, ja erän loppuminuuteilla se iski taululle kahden maalin taukojohdon kahdella vastaiskulla.Seraina Fitzi läppäsi hänelle puolustajan jalasta tarjottimelle pudonneen läpisyötön verkkoon, ja seuraavassa vaihdossa Anja Wyss pommitti Melea Grossenbacherin levityksestä etuyläkulmaan jo 4-2.

Suomi tuli vielä kerran päätöserän puolivälissä päästessään pelaamaan toisen kerran ottelussa ylivoimalla. Meri-Helmi Höynälä kiskaisi puolustusnelikon läpi näyttävän poikkisyötön, josta Iida Mettälä laukoi asettelematta eron yhteen. Sen jälkeen Sveitsi kuitenkin hallitsi taas palloa, ja Suomi sai vasta lopussa kuudella viittä vastaan aikaan hyvän myllytyksen, jossa laukaukset kuitenkin kilpistyivät peittäviin pelaajiin tai viimeistään maalivahtiin.

Eilen kaukalossa nähdyistä pelaajista puuttuivat Suomen kokoonpanosta tänään Jasmiina Järvinen ja Sofia Mittentag.

Lähde: Salibandyliitto
Kuva: Ville Vuorinen

LUE MYÖS: Suomen A-maajoukkuehiihtäjällä lähti lapasesta leirillä – ”Panobussi” (UrheiluAreena.fi)