Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen sijoittuivat komeasti jaetulle viidennelle sijalle Tshekin Ostravassa pelattavassa beach volleyn World Tourin neljän tähden turnauksessa.

– Tämä oli Ansulta ja Tarulta kokonaisuudessaan hieno turnaus. Paikalla ovat kaikki maailman parhaat joukkueet, päävalmentaja Kai Liukkonen totesi.

Paikka lauantai-illan puolivälieriin lohkesi aamupäivän 2-1 (13-21, 21-19, 15-10) -taisteluvoitolla kreikkalaisparista Vasiliki Arvaniti / Panagiota Karagkoun, joista 34-vuotias Arvaniti on mm. vuoden 2007 Euroopan mestari sekä kolminkertainen olympiakävijä.

Toistamiseen EM-ykkösten kaataminen ei samana päivänä enää onnistunut, kun hollantilaiskaksikko Sanne Keizer / Madelein Meppelink päätti Lahti-Liukkosen ja Parkkisen turnauksen vieden ottelun 2-0 (26-28, 21-15). Meppelink ja Keizer juhlivat Euroopan mestaruutta vuosi sitten kotikisoissaan.

– Tappiosta huolimatta puolivälieräottelu oli meiltä tämän turnauksen laadukkain, päävalmentaja arveli.Ostravasta suomalaispari kuittasi 480 FIVB:n rankingpistettä sekä 6000 dollarin palkintorahat.

Lahti-Liukkonen ja Parkkinen jättävät pienten loukkaantumisten vuoksi kahden viikon kuluttua pelattavan Varsovan turnauksen väliin ja aloittavat valmistautumisen kesä-heinäkuun vaihteen Hampurin MM-kisoihin.

– Olympiakomitean tukipalvelut ovat meille tulevina viikkoina ensiarvoisen tärkeitä, jotta MM-kisoissa nähdään huipputikissä oleva suomalaisjoukkue. Valmistautuminen kauden pääturnaukseen suoritetaan Kisakallion Urheiluopistolla sekä Biitsi Vantaan harjoittelukeskuksessa, Liukkonen sanoi.

MM-kisojen lohkoarvonnat suoritetaan tulevana maanantaina.

Kuva: FIBV

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)