12 suomalaista aloitti tänään torstaina ottelunsa sulkapallon Norjan avointen pääkisasta. Mukana ovat Henri Aarnio, Iikka Heino, Anton Kaisti, Kalle Koljonen, Joonas Korhonen, Oskari Larkimo, Kasper Lehikoinen, Tuomas Nuorteva, Jenny Nyström, Anna Paavola, Sonja Pekkola ja Riikka Sinkko.
Miesten kaksinpelin hallitseva Suomen mestari, Kalle Koljonen (mrank 120), voitti 1. kierroksella ruotsalaisen Mikael Westerbackin(mrank 144) lukemin 21-18, 23-21. Hän kohtaa tänään illan 2. kierroksella suomalaisen, Henri Aarnion (mrank 194).
– Tavoitteena tässä kisassa on välieräpaikka, mietti Koljonen eilen ennen otteluiden alkamista Sulkapalloliiton tiedotteessa.
Anton Kaisti aloitti turnauksen omalta osaltaan vahvasti nappaamalla voiton kaksinpelissä Sveitsin Mathias Bonnysta (mrank 201) ja sekanelinpelissä yhdessä Jenny Nyströmin kanssa puolalaisparista Maciej Ociepa / Karolina Gajos (mrank 164) suoraan kahdessa erässä.
– Bonny on tuttu vastustaja Sveitsin liigapeleistä, joten hyvät saumat voittoon, ennusti Kaisti 1. kierroksen voittoaan jo eilen.
Suomalaisia eliittikisoja hallinnut nelinpelipari Nuorteva / Larkimo (mrank 354) oli keskiviikkona hyvissä tunnelmissa ennen kilpailun alkua:
– Äärimmäisen iskukykyinen joukkio saatu kunnialla paikalle tänne kauniiseen valaanpyyntikylään ja hallillekin kerettiin lyömään ja testaamaan. Nyt viime päivinä peli tuntunut tosi hyvältä. Toki kovat haasteet edessä: jos paikalliset tähdet selvitetään (nelinpelissä), niin tanskalaista vastustajaa luvassa. Oikein maittavaa olla taas ulkomaan kamaralla mailakassin kanssa, kommentoi Nuorteva keskiviikkoiltana.
– Intopiukeena ja kiitollisena kun saan mahdollisuuden pelata pitkästä aikaa ulkomaan kisoissa! Ja totta kai tänne on tultu voittamaan ja ampumaan vastustajan puolustus reikäjuustoksi, pohti hyväntuulinen Larkimo.
Riikka Sinkko hehkutti Norwegian International -kisaa matkustamisen haittapuolista huolimatta:
– Norjan kisa on kiva, vaikka tänään olikin yllättävä pitkä matkapäivä ja pientä matkapahoinvointia useampaan otteeseen.

































