Silja Kosonen dominoi moukarinheittofinaalia alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Espoossa. Voittoheitto tuli heti ensimmäisellä vedolla. Tulos 73,71 on uusi kisaennätys, eikä oma ennätyskään jäänyt Kososella kuin seitsemän sentin päähän.

Hopealle heittänyt Britannian Charlotte Payne jäi Kososesta yli neljä metriä tuloksella 69,22. Kisan kolmas oli Saksan Aileen Kuhn heitettyään 68,30.

– Ei tarvinnut stressata jatkopaikasta ja sain nauttia loppukisan. Katselin ja kannustin Sagan ja muiden urheilijoiden suorituksia. Siinä suhteessa oli mukava ilta, Kosonen kertoi kilpailun leppoisista tunnelmistaan SUL:n tiedotteen mukaan.

Kosonen oli kisan selkeä voittajasuosikki. Paineitakin oli.

– Onhan se aina stressaavaa, kun kovimmat paineet asetan aina itse. Nyt oli myös viimeiset nuorten arvokisat ja vielä kotikisat. Suosikkina oleminen siihen vielä oman lisänsä. Olen ylpeä, että sain tehtyä sen mitä tänne tulin tekemäänkin.

Kosonen oli tyytyväinen myös tulokseensa.

– Kisaennätys tuli ekalla heitolla, tuoreeltaan ilman isompia odotuksia. Tähtäsin vain hyvään eka heittoon millä pääsisin jatkoon. Se oli siten samalla vähän pitempi kaari, Kosonen kertoili.

Seuraava koitos odottaa jo kuukauden päästä aikuisten MM-kisoissa Budapestissa.

– MM-kisoihin lähden kovin tavoittein, Kosonen paljasti.

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös:Jalkapallon Ykkösessä nähtiin melkoiset murskajaiset ja yksi iso yllätys

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri ei halunnut enää vaieta – paljasti nyt koko totuuden (UrheiluAreena.fi)