Sami Orpana ylsi ampumahiihtäjien viimeisenä kilpailupäivänä Osrbliessä viikon parhaaseen suoritukseensa ja oli yhteislähtökisassa yhdeksäs.

Orpanan vahvuus oli tänään ammunta. Ohilaukauksia kertyi neljältä ampumapaikalta yhteensä kaksi.

– Näissä kisoissa ammunta on sujunut hyvin. Tiesin, että ihan varmasti osuu ja ammunnalla pärjään. Nyt tuli valitettavasti kisojen eka huti makuulta, Lahden ammattikorkeakoulussa mekatroniikkaa opiskeleva Orpana sanoi.

Oman jännityksensä kisapäivään toi se, että sähköt olivat lähes koko aamupäivän poikki. Huoltajat eivät saaneet suomalaisten kisasuksia kuntoon sähkön puutteen takia, joten miehet asettuivat lähtöviivalle huoltajien testisuksilla.

Lisäksi kilpailun alku siirtyi reilulla tunnilla.

– Ehkä suksi tuntui jarruttavan ensimmäisellä kierroksella, mutta muuten toimi hyvin. Hieronta auttoi tälle päivälle saamaan jalat kuntoon, Orpana sanoi ja lähetti erityiskiitokset joukkueen fysioterapeutille Anni Ovaskaiselle.

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)