Kaksi viikkoa sitten Hartwall Areenalla Suomelle taipunut Saksa makseli kalavelkoja kotiyleisönsä edessä, kun Susijengi kukistui perjantai-iltana Ulmissa 75-66 (36-25). Saksa onnistui kiskomaan ratkaisevan eron Susijengin toisen ja neljännen jakson mustilla hetkillä.

Saksan revanssivoitto kypsyi käytännössä kahdessa aallossa.Toisen neljänneksen puolivälissä Saksa ampaisi 10-0-rykäisyllään johtonsa kaksinumeroisiin pisteisiin, jonka Susijengi onnistui kuromaan umpeen tauon jälkeen tiivistettyään puolustustaan ja löydettyään itseluottamuksensa hyökkäyksessä.

Ottelun jälkipuolisko eteni puolestaan tasaisissa merkeissä aivan loppusuoralle, jolloin Saksa sai Danilo Barthelin perättäisillä nopeilla hyökkäyksillä yleisön taakseen. Pelin viimeinen viisiminuuttinen päättyikin kotijoukkueelle ratkaisevasti 13-4.

– Meitä vastaan pelattiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan paikkapuolustusta, joka vaikutti meihin passivoivasti, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala tuumi.

– Passivoiduttuamme hyökkäyksessä Saksan paikkaa vastaan passivoiduimme ihmeellisesti myös puolustuspäässä, ja Saksa käytti sitä surutta hyväkseen.

Toisen ja neljännen jakson mustista hetkistä huolimatta Toijala piti omiensa puolustuspään suoritusta pääosin mallikelpoisena esimerkkinä susipuolustuksesta. Esimerkiksi yksin ensimmäisellä kymmenminuuttisella Susijengi painosti Saksan kahdeksaan pallonmenetykseen – ja kahteen kahdeksan sekunnin rikkeeseen.

– Paria notkahdusta lukuun ottamatta pidimme puolustuksessa paketin erittäin hyvin kasassa Saksan tasoista joukkuetta vastaan. Se lämmittää.

Markkanen herätti, Koivisto pussitti

Päävalmentaja Henrik Dettmann jakoi avokätisesti peliminuutteja, joista yhtä lailla susikonkarit kuin nuoremmatkin sudet pääsivät kiittämään vastaamalla huutoon. Toijala kiittelikin omiaan hyvästä pelivalmiudesta myös yksilötasolla.

– Edellisestä pelistä oli kulunut pari viikkoa ja matsi meni ehkä joiltain osin rytmin hakemiseen, mutta saatiin myös kivasti onnistumisia, Toijala kuittasi.

– Jouduimme pelaamaan hyökkäyspäässä vähän normaalista poikkeavin roolein, jolloin tämä matsi antoi monille pelaajille mahtavan sauman näyttää osaamistaan.

Ulmin turnaus jatkuu Susijengin osalta lauantaina klo 17:45 ottelulla Puolaa vastaan.

>Saksa-Suomi 75-66 (16-19, 36-27, 53-47), miesten maaottelu, Ulm (Saksa) 19.8.2016

Suomi: Mikko Koivisto 10/1, Sasu Salin 9/6/3 syöttöä, Tuukka Kotti 6/7/3 syöttöä, Matti Nuutinen 7/2, Roope Ahonen 6/0/3 syöttöä, Alexander Madsen 4/2, Antto Nikkarinen 0/2, Carl Lindbom 2/0, Lauri Markkanen 10/6, Jamar Wilson 8/3/3 syöttöä, Shawn Hopkins 0/0, Erik Murphy 4/0.

Saksa: Danilo Barthel 15/6, Robin Benzing 14/1/4 riistoa, Paul Zipser 10/7/3 syöttöä/3 riistoa.

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)