Kuusamon Ruka isännöi tulevana viikonloppuna yhdistetyn Continental Cupia. Rukalla kilpailee viikonlopun aikana 50 yhdistetyn urheilijaa, kymmenestä eri maasta.

Mukana on useita Cupin TOP10:iin sijoittuneita urheilijoita, muun muassa toisella sijalla majaileva Norjan Sindre Ure Sutvik. Suomelta Rukalla kilpailevat Wille Karhumaa, Atte Kettunen, Otto Niittykoski, Jussi Salo, Waltteri Karhumaa, Jesse Pääkkönen, Perttu Reponen, Olli Salmela ja Rasmus Ähtävä.

Rukalla kilpaillaan kolme kilpailua, joiden lisäksi torstai-iltana käydään varakilpailu. Lauantaina hiihto-osuudella on käytössä massalähtö, joka on viimeksi ollut käytössä vuonna 2009 Liberecin maailmancupissa.Lauantaina hiihdetään 10 kilometrin hiihto yhteislähdöllä ja mäkikierros vasta sen jälkeen.

Viikonloppuna kilpaillaan mukavissa olosuhteissa. Lunta riittää ja sääennusteen mukaan keli näyttää hyvältä.

– Olosuhteet ovat todella talviset. Luonnonlunta Rukalla on jo 70 cm ja pakkasta on luvassa viikonlopulle 5-10 astetta. Tuulta on luvattu 2-4m/s, joka ei haittaa, mikäli tuulee etelän tai kaakon suunnalta, kertoo Rukan Continental Cupin pääsihteeri Seppo Linjakumpu tiedotteessa.

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)