Roope Kakon urakka Golfin Euroopan kiertueen karsintafinaalissa PGA deCatalunya Resortissapäättyi karsiutumiseen jo ennen kahta viimeistäkierrosta.
Kakon sijoitus oli 85:s,156 :n pelaajan karsinnassa 25 parasta ja samantuloksen omanneet saivat vahvan kortin ET:lle kaudelle 2017.
Mahdollisuudet työpaikan uusimiseen menivät pitkälti jo kahdellaensimmäisellä kierroksella. Kolmantena ja neljäntenä päivänä espoolainennousi tuloslistalla peräti 56 sijaa, joka jätti hänet kolmen lyönninpäähän finaalikierroksista.
– Alkutahdit kisaan lähtivät epävireisesti ensimmäisenä päivänä. Tyynelläkelillä helpommalla Tour-kentällä 72 lyöntiä, kaksi yli parin oli luokatonsuoritus. Tuska kasvoi entisestään, kun en karsinnan aikana saanut puttejaoikein mistään sisään, Kakko suomi esitystään.
Kauden aikana hän pelasi 25 kilpailua pääkiertueella. Paras sijoitus oli17:s, rahaa hän keräsi 148 577 euroa, jolla oli Race to Dubai- listan 143.
– Koko kauden ajan sopivan rentouden löytämisen kanssa oli vaikeuksia,täällä se näkyi putterin jäätymisenä.
Tauon kautta uusi lataus
Pitkän kisakauden ja karsinnoissa koetun pettymyksen jälkeen Roope Kakkoaikoo pitää lajiharjoittelusta ja pelaamisesta taukoa.
– Nyt on huilin ja tuumaustauon aika. Keskityn olemaan hyvä isä jaaviomies, panen fysiikkaa kuntoon. Golfmailan otan käteen vasta sitten,kun oikeasti siltä tuntuu ja omat visiot tulevasta selkiytyvät.
Roope Kakon työmaaksi kaudella 2017 tulee Challenge Tour, jolla hänviimeksi pelasi alkuvuoden 2015, kunnes sai Madeiran yhteiskisan kauttakortin European Tourille.
– CT:n kautta sitä menestystä pitää lähteä hakemaan, se vaati oikeanasenteen ja tätä varten mieli pitää saada valmiiksi levon kautta, RoopeKakko suunnittelee.
Roope Kakko on pelannut uransa aikana 114 European Tourin kisaa,voittanut yhden kisan (Madeira 2015)ja ansainnut niissä 812 000 euroa.Challenge Tourilla hän on voittanut kolmasti, ensimmäisen kerranamatöörinä vuonna 2004 Espoossa. Toinen ykköstila tuli Omanissa 2013 jakolmas Madeiran yhteiskisassa 2015

































