Suomalaisgolfari Mikko Ilonen (74-75-76,+9) pelasi lauantaina kahden ensimmäisen kierroksentavoin kaksijakoisen kierroksen Nedbank Golf Challengessa. Kisan johtoonnousi häikäisevällä suorituksella 12 lyöntiä vähemmän lyönyt JeunghunWang.
Sijaluvulta 54:s kierrokselleen Gary Player Country Clubilla lähtenytIlonen oli yhdeksän reiän jälkeen lupaavasti kaksi alle parin ja noussuttässä vaiheessa parikymmentä sijaa tuloslistalla.
– Pelasin hyvin ekat kymmenen reikää, annoin itselleni mahdollisuudenpelata ekan kerran alle parin täällä.
Toisen puoliskon vaikeudet käynnistyivät par-viitosella, jossa hän teki tuplabogeyn.
– Löin siinä ja vähän myöhemmin toisen kerran avauksen pöpelikköön. Niistätuli rumia lukuja korttiin. Tuuli on niin puuskittaista, että se aiheuttaaainakin minulla levottomuutta lyöntiin valmistautumisesssa, Ilonentaustoitti tulostaan.
Väylillä 5-7 korttiin merkittiin vielä kaksi bogia ja yksi tupla.Toisenyhdeksikön tulos (+6) oli kahdeksan lyöntiä enemmän kuin perjantaina,jolloin Ilonen pelasi reiät 1-9 upeasti, sisääntulon (10-18) vaisusti.
Kisaa johtaa 20 lyöntiä Ilosta paremmalla tuloksella Korean Jeunghun Wang,joka teki lauantaina pöyristyttävä tuloksen 64.
– Aivan mieletön tulos tuossa tuulessa. Pelasikohan Wang samaa kenttää kuinme muut, Ilonen hämmästeli tulosta.
Sunnununtaina Ilonen starttaa kisaan kello 8.15. Sijaluku on 52.

































