Suomen naisten viestikvartetti taisteli mitalista viime metreille saakka, mutta lopulta Ruotsi oli lopussa vahvempi. Suomen kokonaissuoritus oli hyvä, vaikka mitaleilta putoaminen kismittikin.

Johanna Matintalo hiihti vahvan avausosuuden tuoden Suomen kärkinelikoon mukana vaihtoon. Matintalo olikin tyytyväinen omaan suoritukseensa.

– Yritystä oli keulassa hajottaa porukkaa jatyytyväinen olen, että pystyin ”Kepalle” tuomaan siinä kärjen tuntumassa eikä viesti kaatunut osuuteni niin kuin Toblachissa kävi. Onnistuin olemaan pilaamatta, Matintalo totesi kilpailun jälkeen YLE:n haastattelussa.

Niskanen toi Suomen vaihtoon toisena yhdessä Saksan kanssa. Niskanen yritti viimeisessä nousussa repäistä irti, mutta porukka pysyi tiiviisti kasassa vapaan hiihto-osuuksille lähdettäessä.

– Oli taktiikka, että ensimmäisen radan puoliskon olen perällä enkä mene keulaan. Se meni ihan suunnitelmien mukaan. Sitten, kun lähdimme yläpuolelle, niin tarkoitus oli, että siinä aletaan kiristää hiljalleen hivuttavasti vauhtia. En saanut kuitenkaan porukkaa hajalle ja jouduin itsekin koville siinä.

Kolmannella osuudella Eveliina Piippo jäi hieman, mutta Ruotsi oli viimeiselle osuudelle lähdettäessä ainoastaan kuuden sekunnin päässä. Krista Pärmäkoski hiihtikin Maja Dahlqvistin kiinni pari kilometriä ennen loppua, mutta ruotsalaisässä oli lopussa vahvempi ja Ruotsi pääsi juhlimaan pronssia.

– Totta kai se varmasti harmittaa kaikkia ja se oli tosi lähellä. Ihan siinä ja siinä ollaanko kolmansia vai neljänsiä. Täytyy kuitenkin muistaa ne realiteetit millä tähän viestiin lähdettiin, ettemme varmastikaan olleet mitalisuosikkeja. Ruotsi oli yksi voittajasuosikki emmekä me olleet välttämättä edes mitalisuosikkeja. Mielestäni meni kuitenkin sinne ylärekisteriin joukkueena, Matintalo analysoi tuoreeltaan kilpailua.

Niskanen oli Matintalon kanssa samoilla linjoilla.

– Totta kai tympeä sija ja ensimmäinen, joka putoaa mitaleita pois. Siihen nähden miten kisat ovat menneet, niin ihan hyvä suoritus, Niskanen niputti.

Lue myös: Suomen naisten viestijoukkueen hieno taistelu ei riittänyt mitaliin – Ruotsi vei pronssin nenän edestä

Lue myös: Suomessa tuijotetaan maastohiihtoa – freestylen ja lumilautailun menestys toisarvoista

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)