Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojala voitti Tampereella miesten 20 kilometrin kävelyssä jo viidennen Suomen mestaruutensa seitsemän viime vuoden aikana. Ojalan voittoaika 1.23.29 on kauden kotimainen kärkiaika eikä jäänyt kuin 13 sekuntia hänen ennätyksestään.
Jalasjärven Jalaksen 37-vuotias Jarkko Kinnunen käveli pitkän uransa päätteeksi 19,8 kilometriä, mutta hänet hylättiin tekniikkavirheen vuoksi vain 200 metrin päässä maalista hänen ollessaan neljännellä tilalla.
Kinnusen matka päättyi hylkäykseen – Perhe lohdutti maalissa
Jarkko Kinnunen voitti ensimmäisen poikien SM-kilpailuiden mitalinsa jo vuonna 1998 ja ensimmäisen miesten SM-mitalinsakin jo vuonna 2003. Hylkäystuomio veti hänen mielensä surulliseksi.
– Tyhjä fiilis. Olisin niin tosi mielelläni halunnut tulla maaliin. Mutta tämä on tuomarilaji ja säännöt ovat sääntöjä. Minua ei ole koskaan ennen hylätty yleisen sarjan kilpailuissa, kerran nuorena kävi niin.
– Aleksi lähti tosi kovaa ja yritin mennä peesissä. Ei fiksua – kahden kilometrin jälkeen piti pudottaa vauhtia.
Kinnusta pitkään kiusannut oikean jalan hermotusongelma äityi pahaksi ja hän sai kahden minuutin aikasakon teknisesti epäpuhtaasta kävelystä joutuen odottamaan varikolla.
Matkan edetessä ensin Hava ja sen jälkeen Irincheev ohittivat Kinnusen. Lopullisen hylkäystuomion jälkeen kilpailua seurannut oma perhe ympäröi Kinnusen ja lohdutti vanhaa mestaria.
– Nuoret pojat tulivat nyt ohi, Kinnunen totesi, samalla kun piti omaa lastaan sylissään.
Ojala oli vähällä rikkoa oman ennätyksensä
Ojala aloitti omaa ennätysvauhtiaan ja ohitti puolimatkan ajassa 41.32. Toiseen puolikkaaseen hän käytti 41.57.
– Sapporossa (olympiakisoissa) energiat loppuivat, mutta heti seuraavana päivänä lähdin lenkille. Tänään halusin katsoa, mitä lähtee kehosta irti, Ojala kertoi.
– Suunnitelmana oli kävellä 4.10 minuutin kilometrivauhtia ja aika lähelle sitä se menikin. Olo on hyvä.
– Kilpailen ensi viikonloppuna Ruotsi-ottelussa. Seuraava kansainvälinen pitkien matkojen startti on tarkoitus kävellä vielä lokakuun aikana, Ojala kertoi.
Toiseksi käveli Espoon Tapioiden Joni Hava, jonka aika oli 1.28.23 ja kolmanneksi hänen seuratoverinsa Sajan Irincheev, joka rikkoi yhdellä sekunnilla Aku Partasen nimissä olleen 17-vuotiaiden Suomen ennätyksen. Uusi SE kirjataan 1.30.42.
– Ensimmäisellä kympillä ei ollut ihan paras fiilis. Mutta luotin itseeni ja tiesin viisi kilometriä ennen maalia, että pystyn kävelemään Suomen ennätyksen, Irincheev kertoi.
Neljänneksi käveli 20-vuotias Lauri Joukas Yläneen Kiristä ajalla 1.38.30.
Kivimäki ja Veikkola kävelivät ennätyksensä alle 47 minuutin
Kamppailu naisten 10 kilometrin tiekävelyn Suomen mestaruudesta Tampereella oli tasollisesti ehkäpä kaikkien aikojen paras. Se päättyi Lapuan Virkiän kaksoisvoittoon. Anniina Kivimäki kiri mestariksi kauden kotimaisella kärkiajalla 46.55 ja Heta Veikkola oli toinen ajalla 46.57.
Molemmat paransivat roimasti ennätyksiään. Kivimäen aika on Suomen 22-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi paras. Veikkolan aika sijoittuu Suomen 19-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa toiseksi.
Kivimäki voitti vuosi sitten Turussa 10000 metrin ratakävelyn mestaruuden. Tänä vuonna käveltiin stadionin sijasta Laukon torilla. Mestaruus maistui Kivimäelle.
– Tuntui koko ajan semi hyvältä. Ja vielä viikko sitten en edes tiennyt, voinko osallistua, koska vasen puoli oli ihan jumissa, Kivimäki iloitsi.
Kivimäki opiskelee Jyväskylässä viulunsoittoa ja syyslukukauden alettua vasen puoli kehosta oli päässyt rasittumaan.
Neuvonen teki vetotyöt – Naiset osoittivat kunnioitustaan Kinnuselle
20 kilometrin kävelyn hallitseva Suomen mestari Elisa Neuvonen Lappeenrannan Urheilu-Miehistä veti suurimman osan matkaa, kunnes Kivimäki ja Veikkola kirivät viimeiseillä kilometrillä ohi. Neuvonen hävisi mestari Kivimäelle vain viisi sekuntia.
– Lämpötila (15 astetta) oli paras mahdollinen. Elisa tykkää vetää kovaa ja minä tykkään kiristellä loppuun, Kivimäki sanoi.
Suuri osa naiskilpailijoista osoitti kunnioitustaan uransa lopettamispäätöksen tehneelle olympiaedustaja Jarkko Kinnuselle. He olivat kirjanneet urheiluasuunsa tekstin ”Kiitos Jarkko!”
– Idea oli minun ja muutkin sitten siitä innostuivat, Kivimäki kertoi.
– Jarkko oli ensimmäinen kävelijä, jonka uraa olen seurannut. Esikuva monella tavalla. Isäni (valmentaja Marko Kivimäki) joskus sanoi, että jos joku ei Jarkon kanssa tule toimeen, niin se vika on siinä toisessa.
Toiseksi sijoittunut Heta Veikkola oli iloinen ennätyksestään.
– Vihdoinkin sain sen mitä olen halunnut. Olen tiennyt koko ajan, että alle 47 minuutin pitää mennä, kun onnistun. Kultakin oli lähellä, mutta Anniina on kova loppukirissä, Veikkola kertoi.
Oulun Pyrinnön Elina Heikkinen oli neljäs ajalla 50.01 ja Laitilan Jyskeen Venla Laiho viides ajalla 50.32. Karhulan Katajaisten 16-vuotias Alisa Kiiski saapui elämänsä ensimmäisessä kympin kilpailussa seitsemäntenä maaliin ajassa 52.48.
Neljä hopeista ja neljä pronssista mitalia viime vuosien SM-kilpailuissa koonneen Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikan suoritus hylättiin teknisesti epäpuhtaan kävelyn vuoksi.
Lähde: SUL:n tiedote.
































