Maailman parhaassa koripalloliigassa NBA:ssa itäisen konferenssin runkosarjan osalta valloittanut Detroit Pistons on tukalassa paikassa.

Viime kaudella paluun pudotuspeleihin tehnyt 2020-luvun sylkykuppi on Orlando Magicia vastaan tappiolla ensimmäisen kierroksen ottelusarjaa.

Pistons otti kuitenkin kotiyleisönsä edessä tärkeän voiton pistein 116-109 ja palautti sarjan Floridan lämpöön.

Ottelussa kotijoukkueen ykköstähti oli supertähden asemaan NBA:ssa noussut Cade Cunningham. Runkosarjan lopulla loukkaantumisista kärsinyt teksasilainen heitti ottelussa hurjat 45 pistettä.

Cunninghamin pistesaalis on koko Pistonsin pitkän seurahistorian kovin luku pudotuspeleissä. Cunningham pelasi 44 minuuttia kamppailussa ja viimeisteli kaikki 14 vapaaheittoa sekä kolmosista viisi kahdeksasta yrityksestään.

Yhdysvaltalainen ratkaisi ottelun hienoon puolimatkan kakkoseen 32 sekuntia ennen päätössummeria, mikä vei Pistonsin viiden pisteen johtoon.

Magicin tappio oli odotettu, sillä joukkue on seurahistoriansa aikana pelannut kymmenen kertaa vieraissa NBA:n pudotuspeleissä ottelun ja on nyt hävinnyt niistä kaikki.

Ottelusarjan kuudes ottelu pelataan Magicin kotiareenalla lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)