Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken mitalit nostivat suomalaisleirissä odotukset korkealle myös naisten viestihiihdon suhteen. Suomi saattaakin taistella odotusten vastaisesti jopa olympiakullasta.
Niskasen ja Pärmäkosken lisäksi Johanna Matintalo oli kympin perinteisen kilpailussa 14. ja Anne Kyllönen 16. Lisäksi yhdistelmähiihdossa nähtiin viitteitä siitä, että suomalaisnaisten hiihtokunto on kohdillaan ja Suomen huolto on tehnyt erinomaista työtä kaluston suhteen koko kisojen ajan.
Samaan aikaan suurimmat ennakkosuosikit Norja ja Ruotsi ovat tuskailleet omien suoritustensa kanssa. Muiden pohjoismaiden yllättävä konttaaminen – Therese Johaugia lukuun ottamatta- saattaakin avata Suomelle yllättävän sauma kultamitaliin.
– Meillä on todella kova porukka, mutta onhan siellä muitakin tosi kovia maita. Jos miettii ennakkoon, niin Ruotsi ja Norja eivät olleet niin vahvoja täällä. Toki Therese, mutta ehkä heidän muulla porukalla ei ole mennyt ihan niin hyvin, Krista Pärmäkoski mietti YLE:n haastattelussa torstain kilpailun jälkeen.
Suomen lisäksi Norjan ja Ruotsin haaskalla on kärkkymässä myös ainakin Venäjä, jolla on tasainen joukkue.
– Venäjä tulee olemaan kova, jenkit tulevat olemaan yllätysvalmis. Jos siihen tulee vielä lumisade, niin se tekee siihen eri asian. Suomen joukkue on kuitenkin valmis hiihtämään kovaa, Pärmäkoski mietti.
Suomen valmennusjohdolla riittää mietittävää viestijoukkueen kanssa, sillä hiihtäjät ovat antaneet vahvoja näyttöjä. Hiihtojärjestys omalta osaltaan hankaloittaa myös valintaprosessia.
Lue myös: Kerttu Niskasen tappio historiallisen niukka
Lue myös: Näin paljon Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski tienasivat mitaleillaan