Välieräparit ovat selvillä tenniksen US Openin naisten kaksinpelissä. Viimeisen paikan nappasi kotiyleisön riemuksi Madison Keys.

Keys kukisti keskiviikkona Espanjan Carla Suarez Navarron 6-4, 6-3. Yhdysvaltalainen kohtaa välierissä Japanin Naomi Osakan, joka jyräsi omassa puolivälieräottelussaan Ukrainan Lesia Tsurenkon 6-1, 6-1.

Keys oli US Openin loppuottelussa vuosi sitten. Hän eteni aikaisemmin tänä vuonna välieriin Ranskan avoimissa.

– Teen kaikkeni päästäkseni pidemmälle Grand Slam -turnauksissa. Pärjään nykyään paremmin näissä isoissa hetkissä kuten tämän päivän ottelussa. Hallitsen tunteeni paremmin, US Openissa 14:nneksi sijoitettu Keys sanoi WTA-kiertueen verkkosivuilla.

New Yorkissa saatetan nähdä täysin yhdysvaltalainen naisten loppuottelu, sillä toisessa välierässä ovat vastakkain USA:n Serena Williams ja Latvian Anastasija Sevastova.

Williams hakee ensimmäistä Grand Slam -titteliään sitten tammikuun 2017. Hän oli välillä sivussa pelikentiltä saatuaan vuosi sitten ensimmäisen lapsensa.

Williams lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta ei voi aliarvioida Sevastovaa, joka tiputti mestaruutta puolustaneen Sloane Stephensin puolivälierissä.

– Olen nähnyt paljon Sevastovan pelaamista. Hän on pelannut hyvin jo pitkän aikaa. Hän lyö paljon palloja takaisin. Minun pitää olla valmis siihen, Williams mietiskeli.

https://twitter.com/usopen/status/1037502795803500545

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)