Mikko Korhonen on parhaana suomalaisena ensimmäisen päivän jälkeenjaetulla 17. sijalla golfin Oman Open -kilpailussa. Korhonen tekitorstaina tuloksen 70 (-2). Eroa kisan kärkitulokseen on neljä lyöntiä jajaettuun neljänteen sijaan vain kaksi.

Suomalainen viimeisteli kierroksensa aikana peräti kuusi birdietä.Ensimmäiset 10 reikää sujuivat ilman takaiskuja ja vielä 15 pelaamansareiän jälkeen hän oli kierrostaan viisi alle parin. Viimeistenavauslyöntien virheet maksoivat lopulta muutaman lyönnin.

”Tänään oli ihan asiallinen päivä. Puttasin hyvin. Vedin 16:lla avauksenulos kentältä ja 18:lla veteen, joten siihen nähden tulos oli ihan hyvä”,Korhonen kertoi.

Kalle Samooja on Korhosen jälkeen parhaana suomalaisena jaetulla 44.sijalla tuloksella 72 (par). Kim Koivu ja Tapio Pulkkanen joutuvatperjantaina panemaan parastaan selviytyäkseen jatkokierroksille. Kaksikkojakaa sijaa 93 tuloksella 74 (+2).

Suomen nelikosta ainoastaan Korhonen pääsee perjantaina kentälleaamuryhmissä, jolloin tuuli ei vielä vaikeuta pelaamista niin paljon kuiniltapäivällä. Ensimmäinen kierros jäi muutaman pelaajan osalta kesken japeliä jatketaan kello 5.45 Suomen aikaa.

”Kentän set up on hyvin haastava, ja huomiseksi on luvassa vähän kovempaatuulta”, Korhonen sanoi.

LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi)