Mikko Ilonen käynnistää torstaina kauden 26:n ja samallaviimeisen kisansa Jumeirah Golf Estatesin Earth-kentällä Dubaissa.
European Tourin finaalikisaan otettiin mukaan listan 60 parasta.Sijaluvulla 58:s oleva Ilonen on mukana kolmatta kertaa.Kaudella 2013 hän oli 19:s, vuotta myöhemmin 55:s.
Kisan ennakkosuosikit ovat neljän viimeisen vuoden aikana kaksi voittoamieheen Dubaissa saavuttaneet Rory McIlroy (2012,2015) ja Henrik Stenson(2013-2014).
– Keskiviikona pelaan harkkakierroksen. Väylät ovat kuulemma yllättävänhuonossa tikissä. Saattaa olla, että kisassa on pallon paikanparannusoikeus.
– Koetan rakentaa jokaiselle kisakierrokselle jonkin teeman ja tavoitteen.Rahalistan kärkikymmenikköön ei ole enää mahdollisuuksia, maailmanlistanpisteitä on tietysti paljon tarjolla, sijaluvulla 212 oleva Ilonensuunnitteli ennen keskiviikon harjoituskierrostaan.
Voittajalle on tarjolla 1,23 miljoonaa euroa, kisan viimeinenkin kuittaapotista 20 800 euroa.Ilonen on ansainnut kauden aikana 602 000 euroa.

































