Horjahdus takasuoralla maksoi ratkaisevat kymmenykset menestystä hamunneelle Mika Poutalalle sunnuntaina Heerenveenin maailmancupin toisessa 500 metrin osakilpailussa. Poutalan loppuaikan 35,01 riitti lopulta yhdeksänteen tilaan 15 sadasosaa palkintokorokepaikasta.

Kisan voittoon luisteli Venäjän Ruslan Murashov (34,67). Toiseksi sijoittui maailmancupin kakkonen Kanadan Alex Boisvert-Lacroix (34,76) ja kolmas Norjan Espen Aarnes Hvammen (34,86). Kaikki startttinsa tällä kaudella 500 metrillä maailmancupissa voittanut Venäjän Pavel Kulizhnikov kaatui ensimmäisessä kaarteessa.

– Selkeästi fyysisesti viikon paras päivä tänään: jalat olivat iskussa, josta ensimmäisen satasen aikakin (9,59 porukan kolmanneksi nopein) kertoo. Takasuoralla sitten tapahtui jotain, en tiedä vielä mitä. Ehkä innostuin liikaa, kun Junion selkä oli niin lähellä. Pitää katsoa videolta ja analysoida, mitä tapahtui.

500 metrin maailmancupin kokonaispisteissä Poutala nousi viidenneksi ohi Gilmore Junion vain pisteen päähän William Duttonista.

– Kyllä tänään olisi pitänyt olla palkintokorokkeella, harmittaa todella paljon. Toivotaan näitä jalkoja arvokisoihin, jotka tänää alla oli, Poutala totesi.

Lähde: Luisteluliiton tiedote.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)