Mika Poutala luisteli perjantaina Calgaryssä uuden 500 metrin Suomen ennätyksen 34,28. Ajalla irtosi pikaluistelun maailmancupin avausosakilpailun toinen tila, joka on ensimmäinen palkintokorokesijoitus Poutalalle yli viiteen vuoteen.Entinen SE 34,31 oli vuodelta 2009 Salt Lake Citystä.
– Kaveri otti varaslähdön alkuun, mutta ei se häirinnyt keskittymistä. Ei ensimmäinen satanen (9,61) ollut täydellinen, mutta aika oli todella hyvä. Sain ensimmäiseen kaarteeseen hyvät vauhdit, siihen tuli kuitenkin pieni stiflu. Takasuoralle sain sairaan hyvän peesin. Viimeinen sisäkaarre oli vähän varovainen, mutta loppu tuli hyvin, Poutala sanoi.
– Ei tämä täydellinen luistelu ollut. Aivan huikea alku kaudelle! Luistelutekniikan varmuus on aivan eri luokkaa, kuin aiemmilla kausilla avauksessa. Ei tällainen olisi ollut mitenkään mahdollista ilman tätä hienoa lerijaksoa täällä Kanadassa, Poutala jatkoi.
32-vuotias Poutala on voittanut maailmancupissa urallaan kaksi osakilpailua: 17.12.2005 100 metriä Inzellissä ja 4.12.2009 500 metriä Calgaryssä. Palkintokorokepaikka oli Poutalle uran 14. maailmancupissa. Edellinen tuli yli viisi vuotta sitten 7.2.2010 Erfurtissa 500 metrillä Poutalan oltua kolmas.
Kisan voittoon luisteli Venäjän Pavel Kulizhnikov uudella ennätysajallaan 34,11. Kanadan William Dutton (34,46) oli kolmas.
Koskelalla hyvä avaus, Risku lähelle SE:tä
Pekka Koskela puolestaan avasi maailmancupin erinomaisen lupaavalla vauhdilla. Koskela luisteli 500 metrin B-ryhmässä tasapainoisella vedolla kuudenneksi ajalla 34,94.
Maailmanennätyksen, 14 maailmancupin osakilpailuvoittoa ja kaikkiaan 32 palkintosijoitusta urallaan luistelleen Koskela aika oli miehen paras kahteen vuoteen. Viimeksi mies luisteli alle 35 sekuntia lähes päivälleen kaksi vuotta sitten.
B-ryhmän taso oli komea: Kanadan Alex Boisvert-Lacroix voitti ajalla 34,39 ja niin ikään isäntämaan Gilmore Junio toinen ajalla 34,48.
Elina Risku ei ollut tyytyväinen kauden avaukseensa, vaikka luisteli 500 metrin B-ryhmässä kolmen sadasosan päähän naisten Suomen ennätyksestä ajalla 38,86.
– Jännitystä oli liikaa. En missään nimessä ole tyytyväinen aikaani, Elina toteaa.
Riskun sijoitus oli B-ryhmän 14.
Juho Vaittinen avasi liiankin innokkaasti kaatuen heti lähdössä luistimen kärjen tökättyä jäähän pahasti. Vaittisen ajaksi merkittiin 37,71 ja sijoitus oli B-ryhmän 25.
Naisten 500 metrin A-ryhmän voittoon luisteli Etelä-Korean maailmanennätysnainen Sang-Hwa Lee (36,96) ennen Kiinan Hong Zhangia (37,18). B-ryhmän nopein oli Kanadan Marsha Hudey (37,86).
Naisten 3000 metrin avauskisan nopein oli Tshekin kolminkertainen olympiavoittaja ja 13 kertainen maailmanmestari Martina Sablikova (3.57,21) ennen Hollannin Irene Schoutenia (3.58,39).




























