Suomen miesten käsipallomaajoukkue jatkaa komeasti alkanutta EM-jatkokarsintaa lauantaina, kun loppuunmyydylle Folksam Arenalle Siuntioon saapuu vieraaksi lohkon ykkössuosikki Espanja.

Kuten keskiviikon voitokkaan Itävalta-ottelun alla, myös nyt Suomi on keskittynyt tyystin omaan pelaamiseensa.

– Tämän koko viikon teema on oma pelimme, emme katsoneet ennakkoon Itävallan pelaamista emmekä katso myöskään Espanjan pelaamista, päävalmentaja Kaj Kekki alleviivaa.

– Toki tiedämme sen, ettei vastus ainakaan helpotu keskiviikosta.

Suomi lähtee joka tapauksessa tosissaan heittämään kapuloita maailmanluokan vastustajan rattaisiin.

– Siitä lähdemme, että pystymme antamaan kovan vastuksen Espanjalle ja uskon, että joukkue on täysin valmis peliin. Pelaamme nyt kotona ja se on toki pieni etu. Espanja matkustaa tänne – tietysti mekin matkustimme Itävallasta, mutta olemme meille tutuissa ympyröissä, Kekki sanoo ja toivoo kotiedun todella myös näkyvän ja kuuluvan.

– Toivotaan, että täydestä areenasta lähtee reilusti ääntä. Pelaajat tulevat takuuvarmasti antamaan kaikkensa lauantaina ja toivon, että yleisö yltää samaan.

EM-jatkokarsintaottelu Suomi – Espanja pelataan lauantaina kello 14.30 Folksam Arenalla.

Lähde: Käsipalloliiton tiedote

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)