Nyt se on varmaa, ensi viikonloppuna saamme nauttia maailman parhaiden suorituksista. Helsinki International Porsche Horse Show´n kärkiratsastajat ovat mielenkiintoinen sekoitus tyylikästä ja eleetöntä taituruutta, englantilaista hevosmiestaitoa ja luonnollisuutta, sveitsiläistä tarkkuutta ja laatua, nuoruuden ennakkoluulottomuutta, naisenergiaa ja voittajan asennetta.

Ranskalainen charmantti Kevin Staut on kilpaillut Helsingissä jo kohta kymmenen vuotta. Hän on sinä aikana noussut maailmanhuipulle. Viimeisin todiste tästä on Rion olympialaisten joukkuekulta. Euroopan mestaruuden hän voitti joitain vuosia sitten. Staut kuuluu maailmanlistan kymmenen kärkeen.

Vain yksi esteratsastaja on voittanut Grand Slamin eli kolme arvostettua Grand Prix´ta, Aachen, Calgary ja Geneve, vuoden sisällä. Hän on sympaattinen Scott Brash, jota kaikki ratsastajat kunnioittavat aikaratsastuksessa. Maailmanlistan ykköstilaa lähes kaksi vuotta hallinnut Brash on jälleen noussut kymmenen parhaan joukkoon. Brash ratsastaa menestyksekkäästi englantilaisten Lordi ja Lady Kirkhamim ja Harrisin omistamilla ratsuilla.

Steve Guerdat on arvokilpailuiden kestomenestyjä. Hän puolustaa ensi keväänä Omahassa, USA:ssa maailmancupin finaalin voittoa, jo toista peräkkäistä kertaa. Rion olympialaisissa hän jäi juuri mitalien ulkopuolelle, mutta on voittanut olympiakultaa Lontoossa. Hillitty sveitsiläinen muistetaan myös Jenni Dahlman-Räikkösen valmentajana. Myös Guerdat on maailmanlistan kymmenen kärjen ratsastajia.

Irlantilaista 21-vuotiasta Bertram Allenia voi syystäkin kutsua ratsastuksen ihmelapseksi. Bertram nousi kertarysäyksellä maailman huipulle, suoraan junioreista. Hän sijoittui 19-vuotiaana seitsemänneksi Caenin MM-kilpailuissa tammallaan Molly Malone. Seuraavana vuonna Bertram voitti pronssia maailmancupin finaalissa Las Vegasissa. Samana vuonna hän nousi maailmanlistalla kymmenen parhaan joukkoon. Allen muutti 17-vuotiaana Saksaan valmentautumaan tyylitaituri Marcus Ehningin oppiin, ja jäi sille tielle.

Meredith Michaels-Beerbaumilla olisi ollut kaikki edellytykset luoda ura elokuvamaailmassa, onhan hänen isänsä elokuvaohjaaja ja äitinsä näyttelijä. Hevoset kuitenkin veivät Los Angelesissa, Kaliforniassa syntyneen Meredithin Saksaan, jossa hän tapasi nykyisen puolisonsa Markus Beerbaumin. Sen jälkeen hän on ollut yksi ratsastusmaailman tähdistä. Hän on voittanut kolme maailmancupin finaalia ja valittu Saksan maajoukkueeseen, historian ensimmäisenä naisena. Hän on ollut maailmanlistan ykkönen. Viimeisin saavutus on joukkuepronssi Rion olympialaisista.

Ruotsalainen Peder Fredricson räjäytti pankin Riossa. Hän voitti uusinnan kautta olympiahopeaa. Se ei ollut ratsastajalle itselleen yllätys, eikä hänet hyvin tunteville. Fredricson voitti joukkuehopeaa ja oli neljäs jo Ateenan olympialaisissa. Neljästoista hän oli Barcelonassa, tosin vielä kenttäratsastuksessa. Lajinvaihto tuli lahjakkuudelle eteen, kun häntä pyydettiin H&M:n sponsoroitavaksi. Vanha laji oli yritykselle väärä.Fredricson nauttii päivittäisestä työskentelystä kotona hevostensa kanssa.

Lähde: Helsinki International Horse Shown tiedote.

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)