Kittilän Levillä ei lasketa pujottelun maailmancup-osakilpailuaja ensi viikon viikonloppuna. Päätös peruutuksesta tehtiin torstaina.

Levillä ei ole tarpeeksi lunta eikä sääennuste luvannut parempaa tuleville päiville. Lumetus olisi vaatinut pakkasta.

– Levillä on yksi tehokkaimmista lumetusjärjestelmistä, jota tukevat huipputekniikka sekä kokenut ja erittäin ammattitaitoinen henkilökunta. Jos meillä olisi säiden puolesta ollut mahdollisuus tehdä kisarinne valmiiksi, se olisi tehty. Sää ei antanut siihen tänä vuonna mahdollisuutta, kisojen pääsihteeri Janne Pelkonen sanoi tapahtuman verkkosivuilla.

Tapahtuman peruminen tietää myös taloudellisia menetyksiä.

– Kansainvälinen Hiihtoliitto oli valmis joustamaan snow control päivän kanssa, mutta faktat sään puolesta olivat selkeät. Ennen kaikkea kisojen peruuntuminen harmittaa urheilupuolen lisäksi Levin alueen yrittäjien ja toimijoiden puolesta. Tapahtuma tuo alueelle vuosittain kolme miljoonaa euroa ja toimii arvokkaana kansainvälisenä markkinointikanavana Suomelle ja Lapille, Pelkonen jatkoi.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)