Miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo on innoissaan Puolan EM-kisojen alkulohkosta, johon Suomi arvottiin myöhään tiistai-iltana Krakovassa. Suomi pelaa Gdanskin lohkossa yhdessä Puolan, Serbian ja Viron kanssa.

– Siinä on ainekset kaikkien aikojen lentopallojuhlaan. Puolalla, Suomella ja Virolla on kaikkein innokkaimmat kannattajat Euroopassa ja hallissa tulee varmasti olevaan aivan huikea tunnelma, Sammelvuo hehkutti.

– Gdanskiin on suomalaisten helppo tulla ja tästä tulee ihan oikeasti hieno juttu. Mihinkähän kaikki Suomen, Puolan ja Viron fanit mahtuvat kaupungissa ja hallissa.

– On hienoa, että me olemme jo kuudetta kertaa peräkkäin EM-kisoissa. Lohko on tietysti kova, mutta kun katsoo muita lohkoja, niin täytyy sanoa, että Euroopan taso on mielettömän korkea. Kaikki lohkot ovat kovia. Kyllähän näissä kisoissa on usein niin, että pelataan ketä vastaan tahansa, niin yhden, kahden pinnan erolla erät ratkeavat.

– Meillä on ensi kesänä toukokuussa MM-karsinnat, kesäkuussa Maailmanliiga ja sitten vielä EM-kisat loppukesästä. Mahtava kesä tulossa. Se on kerrassaan hieno aloitus uudelle olympiadille, Sammelvuo intoili.

EM-lopputurnaus pelataan neljällä paikkakunnalla 23.8.-3.9.2017. Pelipaikat ovat Gdansk, Szczecin, Katowice ja Krakova.

EM-lopputurnauksen lohkojako:

A, Gdansk: Puola, Serbia, Suomi, Viro
B, Szczezin: Italia, Saksa, Slovakia, Tshekki
C, Krakova: Venäjä, Bulgaria, Slovenia, Espanja
D, Katowice: Ranska, Belgia, Hollanti, Turkki

Lähde: Lentopalloliiton tiedote

LUE MYÖS: Suomen moukaritähdeltä raju tilitys – ”Itkin kisojen jälkeen” (UrheiluAreena.fi)