Hiihdon MM-kilpailut Lahdessa on yksi Suomen satavuotisjuhlavuoden suurimmista tapahtumista ja se pitää sisällään 11 kisapäivää ja yhden välipäivän, jolloin kisakansa pääsee valtaamaan MM-areenan monipuolisen oheisohjelman merkeissä. Tapahtuman lipunmyyntitavoitteeksi on asetettu 250 000 myytyä lippua.
– Satavuotisjuhlat ja ennätykselliset seitsemännet MM-kisat samassa paikassa on tapaus, joka ei tämän sukupolven aikana tule toistumaan. Järjestämme koko kansan juhlakisat, joissa on tarjolla urheilun lisäksi laadukasta viihdettä ja oheispalveluita useille eri asiakasryhmille, kertoo MM-kisojen pääsihteeri Janne Leskinen.
– Viime talven Falunin MM-kisoihin myytiin 230 000 lippua, joka on meille hyvä vertailukohta. Uskomme pääsevämme tuon luvun yli panostamalla tapahtuman kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Iso tekijä on myös Lahden loistava logistinen sijainti, jatkaa Leskinen.
MM-kisoihin tulee tarjolle runsaasti erilaisia lippuvaihtoehtoja, joista ensimmäisessä vaiheessa 31.1.2016 myyntiin tulevat useamman päivän lippupaketit.
– Yksittäisenä kisapäivänä tapahtumaan tulee pääsemään edullisimmillaan alle 30 eurolla. Tulemme kuitenkin tarjoamaan runsaasti lisävalintoja ja -palveluja, joista asiakas voi poimia omiin tarpeisiinsa sopivat. Näistä muodostuu tapahtumalipun lopullinen hinta, joka voi siis “kaikilla herkuilla” olla jopa satoja euroja, kertoo Janne Leskinen.
– Ennakkokysyntä on ollut todella vilkasta, joten uskomme, että tietyt katsomonosat ja lippupaketit myydään loppuun heti lipunmyynnin alettua, jatkaa Leskinen




























