Piinkovaa laatutyötä Pohjanmaalla koko kuluvan vuosikymmenen ajan tehnyt Kauhajoen Karhu metsästää edelleen seurahistoriansa ensimmäistä SM-mitalia. Viime kevät päättyi Karhun osalta katkeraan pettymykseen puolivälierävaiheessa. Takapakista huolimatta Karhussa luotetaan toimivaksi osoittautuneeseen menestysreseptiin, jolla haetaan uutta nousua mitalipeleihin.
Paperilta luettuna Kauhajoen Karhulla oli viime kaudella kaikki kohdillaan; eliittitason valmennusjohto, liigan läpikotaisin tunteva pelinrakentaja, korkean tason kotimaiset roolipelaajat, tarkkaan tehtäviinsä sommitellut ulkomaalaiset. Oli kokemusta ja potentiaalia, heittotaitoa ja atleettisuutta, puolustuspään erikoispelaajia – ja silti Karhun peli oli yksittäisiä otteluita lukuun ottamatta hakemista kauden alusta loppuun. Puolivälierävaiheessa Seagulls eteni kovemmalla tahdolla ja intensiteetillä välieriin.
Saapuneet pelaajat
Karhun koko ulkomaalaisnelikko on mennyt kesän aikana uusiksi. Isossa päässä päivystävät DeVaughn Washington ja Kammeon Holsey, laitahyökkääjän tontilla korintekijäksi on istutettu Austin Hollis ja takakentällä vauhtia peliin tuo Kevin Ware. Harjoitusotteluiden perusteella Karhu on tehnyt tarkkaa työtä rekrytoinnissaan.
Kauhajokisten merkittävin kotimainen hankinta on koko tähänastisen uransa KTP:ssa pelannut hyökkäyspelin moottori Joonas Lehtoranta, joka on päävalmentaja Sami Toiviaiselle tuttu Kotkan ajoilta.
Viime kauden rotaatiomiehistä Kauhajoelle jäivät ”3&D”-ekspertti Juho Lehtoranta, toissa kaudella pelillisen renessanssin Karhussa kokenut bosnialaispelinrakentaja Bojan Sarcevic sekä kansainvälisen tason potentiaalin omaava iso mies Samuli Vanttaja, jolla on ollut urallaan kehno onni loukkaantumisten kanssa.
Lähteneet pelaajat
Karhun ulkomaalaispelaajat Timothy Troutman, Cade Davis, Lawrence Kinnard ja Lance Williams ovat jättäneet lakeudet.
Antti Kanervo päätyi Ranskan kakkosliigan Roanneen, kun taas kevättalvella Loimaalta Kauhajoelle siirtynyt Susijengi-heittäjä Mikko Koivisto vahvistaa Salon Vilpasta. Poissa Kauhajoelta on myös urheilullinen Aleksi Akpaso.
Valmennusjohto
Kokenut Sami Toiviainen jatkaa Karhun komendanttina apuvalmentajinaan tutut Jussi Laakso ja Mika Rinne. Toiviainen on osoittanut kykynsä liigavalmentajana jo useaan otteeseen, ja viime kevään pettymyksestä huolimatta hänellä on Kauhajoella työrauha.
Seuraa häntä
Joonas Lehtoranta pelaa ensimmäistä kertaa urallaan jossain muualla kuin Kotkassa. Ei ole sattumaa, että suurtason talentti valitsi ympäristökseen nimenomaan Pohjanmaan.
Toissa kauden lupauksen jälkeen Lehtoranta ei päässyt viime kaudella omalle tasolleen, ja Kauhajoen täysammattilaisympäristössä hänellä on luotto ja työrauha tehdä ”omaa juttuaan” tutun Sarcevicin tutkaparina.

































