KTP-Basketin romahdus kevään 2015 Korisliigan hopeasijalta oli jyrkkä. Kotkalaiset takeltelivat koko viime kaudet liigan häntäpäässä ennen viime hetken korjausliikettään. Tukun avainpelaajiaan menettänyt KTP hakee nyt uutta identiteettiä nuorella joukkueella, jonka käskyttäjäksi palaa aiemminkin Kotkassa vakuuttavaa jälkeä tehnyt Ray Ailus.
Viime kausi oli kotkalaisjoukkueelle ennenkokematon stressitesti. Ulkomaalaisruletin ja roolitus- ja talousvaikeuksien piinaama joukkue jumiutui liigan häntäpäähän jo syyskaudella ja onnistui vasta kevättalvella parantamaan peliään pykälän verran niin, että päävalmentaja Anton Mirolybov sai ohjattua laivansa kuiville. Alkavalle kaudelle KTP on luonut nahkansa lähes täysin.
Saapuneet pelaajat
KTP:n kotimaisen osaston äkillisen nuorentumisen vastapainoksi KTP haki kokemusta kiinnittämällä Salon Vilppaassa viime keväänä erinomaisesti pelanneen ison laiturikaksikon Monyea Pratt-Sherman Gay sekä niin ikään salolaistaustaisen William Walkerin. Pelinrakentajaosastolla joukkue hakee vielä miestään, sillä Tre’ Bennett ei täyttänyt valmennusjohdon hänelle asettamia tavoitteita.
Kotimaisella osastolla rotaatiorooleihin istutetaan kahta miestä. Heittäjä Villematti Kopio jäi viime kaudella Bisonsissa varamiehen rooliin, mutta on todistanut tasonsa liigatasolla jo aiemmin. Yhdysvalloista palannut, aiemminkin Kotkassa pelannut Manuel Barnes on myös harjoitusotteluiden perusteella minuuteilla.
Lähteneet pelaajat
Ulkomaalaisjaosto Sefton Barrett-Lamarcus Reed-Devonne Giles-Darren Duncan-Alexander Herrera on lähtenyt kokonaan muille maille. Suomalaispelaajien osalta lähteneiden pelaajien lista on yhtä lailla mittava: Joonas Lehtoranta Karhuun, Samuel Haanpää Argentiinaan, oman kylän poika Michael Pounds Saloon ja lupaava Miki Kuusisto ToPoon.
Viime kaudella merkittäviä minuutteja nauttineista pelaajista jäljellä on enää Markus Molenius, jonka kausi oli vuoristorataa. Yllätykselliseltä forssalaiselta odotetaan vastuuta ja tehoja.
Valmennusjohto
Ray Ailuksen historia Kotkassa on jo merkittävä: Ailus luotsasi kauden 2006-07 kotkalaisjoukkueen SM-mitalipeleihin ja palasi Kotkaan vuosiksi 2009-11, joista jälkimmäisellä Ailus komensi joukkueensa SM-pronssille. Vuosina 2013-15 Ailus komensi Ruotsin Basketliganissa Solna Vikingsiä.
Räiskyvä ja tinkimätön Ailus on Kotkassa kunnioitettu persoona, jolla on tehtävänään luoda lähes täysin uudistuneelle joukkueelle uusi identiteetti. Ailuksen apuna KTP:n penkin päässä jatkaa vanha tuttu Sauli Lanki.
Seuraa häntä
Laituri Vili Nyman on lahjakkaan 1998 syntyneiden ikäluokan vakiokasvoja, joka pelasi viime kaudella miesten minuutit Divari B:ssa. Teräsmiehen viittaa ei 18-vuotiaan nuorukaisen hartioille (vielä) sovitella, mutta monipuolisuutensa, lahjojensa ja pelikypsyytensä puolesta Nyman on äärimmäisen lähellä vakiominuutteja.
Lähde: Koripalloliiton tiedote

































