Mikko Korhonen osallistuu golfin Euroopan kiertueen kolmen kisan mittaisenfinaalisarjan käynnistävään Turkish Airlines Openiin ensimmäistä kertaaurallaan. Kisa käynnisty torstaina ja Korhonen astelee tiille kello 10.10.

– Pelasin tänään kuusi reikää, oli hirveä tuuli. Olen pelannut täälläChallenge Tourilla, taisi olla vuonna 2010. Tämä on ihan selkeästipallonlyöjän kenttä. Avauksissa on hienot maisemat, Korhonen luonnehtikisakenttä Carya Golfia, jonka väyliä reunustavat monin paikoin tiheätpuurivistöt ja vesiesteet.

Korhonen varmisti paikkansa Turkin kilpailussa sijoittumalla pari viikkoasitten Portugalissa kolmanneksi. Kaikki kisaan mukaan selviytyneet 75ammattilaista pelaavat täydet neljä kierrosta, eikä kisassa siis olelainkaan cutia.

Kisan viimeiseksi jäävälle pelaajalle on luvassa vaivanpalkkaa noin 7400euroa ja voittaja kuittaa kisasta kaikkiaan 1,07 miljoonaa euroa.Kaikkiaan palkintorahaa jaetaan 6,38 miljoonaa euroa.

Moni kiertueen kärkipään pelaajista jättää Turkin kisan väliinarveluttavan turvallisuustilanteen takia. Korhonen on innoissaanmahdollisuudesta, mutta valmistautuminen on pitkän kauden jälkeen ollutlähinnä rentoutumista ja palautumista.

– Bägipussi pysyi kiinni Suomessa ja viikonloppuna en vielä miettinytgolfia. Haen tänään ja huomenna terävyyttä salilta. Uskoisin, ettähuomenna on jo ihan eri fiilis vetää, Korhonen sanoi tiistaina.

Pelatessaan Turkissa hyvän kisan, on Korhosella edelleen mahdollisuusjatkaa kauttaan ensi viikolla Etelä-Afrikassa pelattavassa Nedbank GolfChallengessa.

– Kaikki on mahdollista, niin pitkään pelataan kuin mukaan pääsee. Nyt onkiva lähteä loppukauteen, kun on vain voitettavaa, Korhonen sanoi.

Lähde: Mikko Korhosen tiedote.

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)