Lentopallon Mestaruusliigan kauden ensimmäisiksi kuukauden pelaajiksi on valittu lokakuussa liigan kärkijoukkueiden HPK:n Piia Korhonen ja Vantaa Ducksin Bilint Magyar. Molemmille valinta on uran ensimmäinen.
19-vuotias hakkuri Piia Korhonen johti HPK:n kolmeen voittoon lokakuussa 14,3 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Korhosen rooli joukkueensa hyökkäysten päättäjänä oli tärkeä.
– Piia on aina positiivinen ja valmis tekemään töitä. Hän on parantanut osaamistaan paljon vajaan kahden vuoden aikana, mutta edelleen pystyy parempaan, HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini toteaa Korhosesta Lentopalloliiton tiedotteessa.
Miesten lokakuun pelaaja Bilint Magyar on saanut lentävän lähdön liigauralleen Suomessa. Unkarilaispasssari johti Vantaa Ducksin sensaatiomaisesti viiteen voittoon viidestä ottelusta kuukauden aikana.
24-vuotias Magyar saa vilpittömät kehut valmentajaltaan Ismo Tuomiselta.
– Balint on yksi tarkimmista passareista mitä minun joukkueissa on koskaan ollut. Vaikka vastaanotto olisi välillä huonoakin, niin hän pystyy hoitamaan pallot lyötäväksi.
Miesten lokakuun tähdistöön valittiin kärkikaksikon Vantaa Ducks – Hurrikaani-Loimaa ulkopuolelta vain yksi pelaaja, Team Lakkapään keskitorjuja Andre Brown.
Ducksista Magyarin lisäksi valituksi tuli yleispelaaja Toni Kankaanpää. Erätappioita kuukaudesta selvinneestä Hurrikaanista valittiin neljä miestä: Matti ja Mikko Oivanen, Jesse Mäntylä sekä Luke Smith.
Naisten tähdistön rungon muodosti HPK:n trio Piia Korhonen, Katja Kylmäaho ja Michaela Madsen. Liberon paikalla LP Viestin Hillaelina Mäntylä valittiin tähdistöön jo peräti 18:nnen kerran, joka on ylivoimainen ennätys lajissaan. Muut lokakuun tähdistön pelaajat sen sijaan valittiin sinne ensimmäisen kerran: Kristiine Miilen (WoVo Rovaniemi), Lotta Piesanen (Pölkky Kuusamo) ja Elizabeth Field (LiigaPloki).

































