Keihäänheiton Suomen mestari Sanni Utriainen tekee yllättävän paluun. Utriainen on kisannut viimeksi kuusi vuotta sitten.
34-vuotias Utriainen on päättänyt tehdä paluun keihäänheittoon. Viimeksi hänet nähtiin heittopaikalla vuoden 2019 Kalevan kisoissa.
– YKS KESÄ VIELÄ! Utriainen aloittaa Instagram-viestissään.
– Mä en oikeen koskaan lopettanut kunnolla mun urheilu-uraa, ja se on jääny vaivaamaan. Kesällä mä päätin, että se on nyt tai ei koskaan!
– Urheilen vielä yhden vuoden, että voin saada keihäänheittourani päätökseen, Utriainen perustelee päätöstään.
Utriainen voitti vuonna 2010 SM-kultaa ja samana vuonna myös alle 20-vuotiaiden MM-kultaa. Aikuisten arvokisoissa hän on edustanut Suomea kaksissa olympialaisissa ja EM-kisoissa sekä kertaalleen MM-kisoissa.
Helsingin EM-kisoissa hän selvitti tiensä finaaliin ollen 11., mutta muina kertoina hän on jäänyt karsintaan. Hän piti heittotaukoa 1,5 vuotta vuosina 2017-19 henkisten syiden vuoksi.
Hänen ennätyksensä on vuonna 2015 heitetty 63,03. Yhteensä hän on rikkonut urallaan 60 metrin rajan kolmasti.

































