Kaisa Mäkäräinen ampui sekä makuu- että pystypaikalla yhden ohilaukauksen ja sijoittui Pokljukan ampumahiihdon maailmancupin pikakilpailussa kymmenenneksi perjantaina.
Kaisa Mäkäräinen lähtee lauantain takaa-ajokilpailuun 44 sekuntia kärjen perässä.
– Kisasta jäi varmaan aika lailla keskivertotuntuma. Se oli ihan ok näihin alkukauden suorituksiin nähden, mutta hampaankoloon jää silti pikkaisen, kun tulee ykköset eikä hiihto ole parasta, mitä tällä kaudella on ehditty näkemään, Mäkäräinen sanoiYle Urheilun haastattelussa.
– Viikonlopun aikana on vielä mahdollisuuksia parantaa suorituksia.
Mäkäräinen myönsi perjantaina, ettei pystyampuminen tuntunut erityisen helpolta.
– Korkeus tahtoo aina unohtua, se tekee tehtävänsä. Aloitus oli vaikea, mutta sain työvoitolla loput neljä kaatumaan. Makuu tuntui hyvälle, mutta tein yhden selkeän virheen. Siihen oli tyytyminen, hän totesi ja kertoi, että korkea ilmanala vaikuttaa ampumiseen.
– Makuulla ei ampumatyöskentely juuri muutu, se on paikasta riippumatta samanlaista, mutta pystyssä sen tuntee. Täällä aika helposti unohtaa, että ollaan korkealla, kun on sankkaa metsää ympärillä eikä vuoristoa näy. Ongelmat tulevat pystyssä salakavalasti. Huomasin tänään itsekin, että oli vaikea rauhoittaa tilannetta pystypaikalle tultaessa.





























