Myös toinen uimari on menehtynyt otettuaan osaa Hong Kongin sataman avovesiuintikilpailuun BBC kertoi sivuillaan. Kilpailun järjestäjä kertoi, että sunnuntaina tehohoitoon viety naispuolinen kilpailija on keskiviikkona menehtynyt.
Aiemmin sunnuntaina järjestetyssä kilpailussa kuoli mieshenkilö otettuaan osaa kisaan hitaammille kilpailijoille varatussa kategorissa.
Maailman uintiliitto FINA on asettanut kilpailun tutkinnan alle ja myös muut avovesiuintikilpailut tarkastellaan sen toimesta sääntöjen ja järjestelyiden osalta.
Hong Kongin kisaan otti osaa yli kolme tuhatta kilpailijaa. Kilpamatka oli satamassa 1.5 kilometrin pituinen. Kilpailu teki paluun vuonna 2011 kun sataman jätevesiongelmaan oli satu helpotusta.Kisaa ei ollut aiemmin järjestetty 30 vuoteen.

































