Ari-Pekka Liukkonen jäi ilman finaalipaikkaa päämatkallaan 50 metrin vapaauinnissa Tokion maailmancupin kisassa keskiviikkona. Liukkonen sijoittui alkueriessä kymmenenneksi vain kahden sadasosasekunnin päähän finaalista.

Liukkosen tulos 21,76 uupui hänen viime viikonlopun kauden kärkiajastaan reilut kolme kymmenystä.

– Muuten hyvä uinti, mutta huono maaliintulo, olisi pitänyt liu´uttaa jo edellisellä vedolla maaliin, siinä tärvääntyi varmasti paljon enemmänkin kuin tuo kaksi sadasosaa, Liukkonen raportoi Tokiosta.

Kahdeksasta finalistista peräti puolet ovat isäntämaa Japanin uimareita. Alkuerien nopein oli Britannian Benjamin Proud ajalla 21,51. Erät olivat todella tasaiset, sillä finalistit mahtuivat 0,23 sekunnin sisään.

Liukkonen jatkaa maailmancupia kisasarjan päätöstapahtumassa Hong Kongissa 29.-30. lokakuuta, jolloin mukana on myös suomalaisista myös Hanna-Maria Seppälä.

Lähde: Uimaliiton tiedote

LUE MYÖS: Hiihtoliiton pomo ällistyi Kerttu Niskasen lopettamispäätöksestä (UrheiluAreena.fi)