Hiihtoliitto on päättänyt toistaiseksi lopettaa kaupallisen yhtiönsä Nordic Ski Finland Oy:n toteuttaman Helsinki Ski Weeks-tapahtuman nykyisessä muodossa. Ei ihmekään, sillä viimeksi järjestetyn tapahtuman hintalappu oli karmea.

Tapahtuma tarjosi Helsingin kaupungille lähiliikuntapaikan ja mahdollisti Hiihtoliiton strategian mukaisesti laajalle joukolle tilaisuuden lumiliikuntaan keskellä Helsinkiä. Tapahtumaan kuului myös Stadion Sprint-kisa, jossa oli mukana maailman parhaita sprinttihiihtäjiä.

– Sponsorointi & Tapahtumat ry:n Vuoden tapahtumana ja Vuoden Sponsorointitekona palkitun Helsinki Ski Weeksin myynti kuitenkin epäonnistui, ja Stadion Sprint-kisan katsojamäärä jäi murto-osaan tavoitteesta, joka oli sama, kuin edellisen vuoden toteutunut. Näistä aiheutui noin puolen miljoonan euron tappio Nordic Ski Finland Oy:lle, Hiihtoliitto kertoo verkkosivuillaan.

Hiihtoliitto oli budjetoinut kuluvalle tilikaudelle poikkeuksellisesti alijäämäisen budjetin, missä ennakoitiin kustannusten nousu ja Planican MM-kisoista aiheutuvat kustannukset. Tämän mahdollisti Hiihtoliiton viimeisen viiden vuoden aikana kerryttämä 1.7 miljoonan euron ylijäämä, millä se on edellä pitkän tähtäimen taloussuunnitelmaa.

– Kustannusten nousu oli kuitenkin odotettuakin voimakkaampaa mm. joukkueiden matkustuskustannusten osalta, jotka ylittivät budjetoidun huomattavasti. Hiihtoliiton johto joutui reagoimaan nopeasti ja käynnisti muutosneuvottelut, joissa asetettiin tavoitteeksi päästä mahdollisimman lähelle alkuperäistä budjettia. Toimenpiteiden ansiosta lokakuun lopussa päättyvän tilikauden tulosennuste Hiihtoliiton osalta näyttää n. 200.000 euron alijäämää. Alkuperäisestä budjetista tulemme siis jäämään noin 40.000 euroa, tiedotteessa kerrotaan.

Hiihtoliitossa on kuluvan vuoden aikana selvitetty mahdollista Hiihtoliiton ja siihen kuuluvan, alppilajeja edustavan, Ski Sport Finlandin yhdistymistä. Hiihtoliiton johtokunta ja Ski Sport Finlandin hallitus suhtautuvat mahdolliseen yhdistämiseen myönteisesti.

– Synergiaetujen hyödyntäminen operatiivisessa toiminnassa taloushallinnon, koulutuksen ja seuratoiminnan osalta aloitetaan välittömästi. Eilen kokoontunut liittovaltuusto päätti palata mahdolliseen yhdistymiseen seuraavassa liittovaltuuston kokouksessa maaliskuussa, jolloin käytössä on molempien organisaatioiden vahvistetut tilinpäätökset.

Liittovaltuustoon kuuluvat maastohiihdon, mäki-yhdistetyn ja alppilajien edustajat.

Lähde: Hiihtoliitto

Lue myös:Jokereilla uusi kasvo jäällä loppuunmyydyllä Nordiksella

Lue myös:Patrik Laine asetti tiukat ehdot itselleen – nyt puhutaan uudesta roolista

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)