
Suomen naisten koripallomaajoukkueen parhaimmistoon lukeutuvat Helmi Tulonen ja Awak Kuier kohtasivat Italian pääsarjassa viikonloppuna.
Sanga Milanon paidassa pelaava Tulonen oli erinomaisessa iskussa 14 pisteen, kahdeksan levypallon, kahden syötön ja riiston tilastoillaan. Reyer Veneziassa pelaava Kuier kahmi kahdeksan levypalloa ja heitti kaksi pistettä.
Kuierin Venezia voitti Tulosen Milanon koriluvuin 85-70. Tulos oli odotettu, sillä Milano johtaa sarja ja Venezia on toiseksi viimeisenä.
Kuier on ilmoittanut jättävänsä tulevan WNBA-kauden väliin. Hän tarvitsee taukoa, koska kuormitus Yhdysvalloissa ja Italiassa ei anna mahdollisuutta lomiin. Kuier aikoo palata WNBA-sarjaan 2025.
Saksassakin nähtiin viikonloppuna suomalaiskohtaaminen, kun Elina Koskimiehen ja Linda-Lotta Lehtorannan Stars Keltern sai vieraakseen Anissa Poundsin edustaman Lions Hallen. Keltern oli tyly emäntä voitettuaan ottelun 85-56 (40-37).
Koskimies pussitti kaksi kolmen pisteen heittoa sukkaan, nappasi kolme levypalloa, antoi kaksi korisyöttöä ja riisti kertaalleen. Lehtorannalle merkittiin kolme pistettä, neljä syöttöä ja kolme riistoa. Pounds tilastoi yhden levypallon.
Kuva: FIBA
Lue myös:Iranin jalkapalloprotestit lässähtivät – pappisvalta kesti nuoren naisen julman surman