Emil Ruusuvuori, 19, (ATP-439) on edennyt kovilla kentillä pelattavan 15 000 dollarin ITF-turnauksen kaksinpelin loppuotteluun Italiassa.

Ykköseksi sijoitettu suomalainen on esiintynyt erittäin vahvasti matkallansa loppuotteluun. Ruusuvuori ei ole hävinnyt erääkään neljässä pelaamassaan ottelussa – jokaisessa ottelussa on verkon toisella puolella ollut italialainen pelaaja.

Puolivälierässä kaatui viidenneksi sijoitettu Luca Giacomini (ATP-594) 6-3, 6-4 ja välierässä kolmanneksi sijoitettu Francesco Vilardo (ATP-523) 6-3, 6-2.

Loppuottelussa vastaan asettuu saksalainen seitsemänneksi sijoitettu Sami Reinwein (ATP-791). 26-vuotias saksalainenkaan ei ole antanut turnauksessa erääkään vastustajilleen. Pelaajat eivät ole kohdanneet toisiaan aiemmin. Finaali isketään lauantaina klo 22:00 Suomen aikaa.

Ruusuvuori hakee finaalissa uransa kolmatta kaksinpelin turnausvoittoa ITF-tasolla. Aiemmat turnausvoitot ovat tulleet niin ikään kovilla kentillä: tämän vuoden touko-kesäkuun vaihteessa Espanjassa ja viime marraskuussa Helsingissä. Nelinpelissä suomalainen pitää hallussaan kolmea turnausvoittoa ITF-tasolla, kaikki nelinpelimestaruudet ovat tulleet tänä vuonna.

Finaalipaikkansa ansiosta Ruusuvuori tulee nousemaan uransa parhaimpaan sijoitukseen kaksinpelin maailmanlistalla. Finaalipaikka nostanee suomalaisen jo 400 parhaan joukkoon ja mestaruus nostaisi sijoitusta entisestään. Ruusuvuori aloitti vuoden sijaluvulta 671.

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)