Suomen U19-miesten maajoukkue voitti toisenkin ottelunsa Plzenin EFT-turnauksessa, kun Sveitsi kaatui aamun alkajaiksiksi vaikean alun jälkeen 10-3.

Ottelun ensimmäiset kaksi maalia laukoi Sveitsi, ja vielä toisen erän avausvaihdossa Mattia Schmied iski vastustajan 3–2-johtoon. Sitten otti Suomi viimein otteen, ja peli kääntyi sinivalkoisten eduksi hyökkääjä Daniel Tenhosen laukoessa kolme maalia kuuteen minuuttiin. Suomi johti toisella tauolla jo 7-3, ja päätösjaksolla Tuomas Tiainen, Setti Roimela ja Väinö Mertaniemi komistelivat vielä lukemia.

Sunnuntaina Suomi päättää turnauksensa kohtaamalla klo 16 T?ekin.

– Alkuun oli vähän tahmaista ja päästettiin kaveri helpollakin johtoon, Suomen valmentajista Mikko Hernetkoski näki.

– Nousujohteista kuitenkin, ja jokaisessa erässä pystyttiin hallitsemaan mutta viimeinen erä oli pallollisen pelin kautta selkeästi paras. Alkuun oli plääninäkin, että mennään vähän raikkaammin ja korkeammalta kiinni jolloin peli oli molemmilla joukkueilla vähän hurlumheitä. Pelin edetessä kontrolli lisääntyi molemmilla, ja hetkittäin peli oli jopa suhteellisen tarkkaa. Viimeisessä erässä mentiin enemmän pallonhallinnan kautta. Aika laajalla rintamalla onnistuttiin mutta totta kai Daniel Tenhonen erottui neljällä häkillään, Hernetkoski vastasi kysymykseen yksilöiden erottumisesta.

Vielä on kuitenkin varaa parantaa.

– Vielä laadukkaampaa pallollista peliä halutaan, ja sen perässä täällä ollaan. Huomiselle on myös puhuttu nollanelosten sisäänajoa ja soihdun siirtämistä heille eli pieni odotusarvo huomiselle myös sinne. Nyt heillä on pari peliä kokemusta alla, ja parannetaan vielä tästä joukkueena, Mikko Hernetkoski vinkkasi.

Lähde: Salibandyliiton tiedote. Kuva: Ville Vuorinen

LUE MYÖS: Suomalainen moukarinainen laittoi bilevaihteen silmään (UrheiluAreena.fi)