Lauantaina järjestettävää mäkihypyn COC-osakilpailua on päätetty aikaistaa. Koekierros alkaa lauantaiaamuna jo klo 10.00 ja kilpailukierros klo 11.00.

Lauantain koekierros oli alun perin tarkoitus aloittaa klo 16.00 ja itse kilpailu tuntia myöhemmin. Aikataulua jouduttiin aikaistamaan sään vuoksi, sillä lauantai-illaksi Lahteen on luvattu voimakasta pohjoisen puoleista tuulta. Asiasta päätettiin joukkueenjohtajien kokouksessa perjantaina iltapäivällä.

– Seurattuamme sääennusteita päätimme aikaistaa kilpailua, sillä lauantai-iltana Lahteen on saapumassa säärintama ja sen myötä voimakkaita tuulia. Tuulen ennustetaan puhaltavan pohjoisesta, eli mäkien suojaamattomalta puolelta, kertoo kilpailunjohtaja Mika Jukkara.Edellisvuoden molemmat kilpailut jouduttiin perumaan huonojen sääolosuhteiden vuoksi, joten nyt järjestäjät haluavat varmistaa kilpailuiden sujuvuuden aikaistamalla kilpailun ajankohtaa.

– On tärkeää, että saamme molemmat kilpailut vietyä läpi. MM-kisat ovat jo todella lähellä ja näiden kilpailunäyttöjen perusteella tehdään valintoja ainakin Suomen joukkueen osalta, Jukkara painottaa.

Kilpailun TD Tsekin Ivo Greger on tyytyväinen Salpausselän tämän hetken olosuhteisiin, vaikka alkuviikosta ylämäen ladun kunnon kanssa olikin hankaluuksia.

– Suurmäki on lumiolosuhteiltaan hyvässä kunnossa. Aikataulumuutoksella haluamme varmistaa, että voimme hyödyntää nämä hyvät olosuhteet, Greger sanoo.Greger odottaa viikonlopun kilpailuista tasokkaita. Mukana on viime vuodelta kovia nimiä.

– Odotan kilpailusta kovatasoista. Puomilla on muun muassa Sotsin olympiamitalisti viime vuodelta, toteaa Greger ja viittaa Itävallan Andreas Wankiin.

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)