Saksan MM-rallissa lähdetään toiselle yötauolle Volkswagenin Jari-Matti Latvalan vahvassa komennossa. Latvala kaasutteli pohja-ajan lauantain päättäneelle 14. erikoiskokeelle, toiseen kertaan ajetulle 42,5 kilometrin mittaiselle Panzerplatte Langille.
Pohja-aikansa myötä Latvala venytti johtonsa kakkosena kokonaistilanteessa jatkavaan CitroeninKris Meekeen jo 56,6 sekuntiin. Päivän päätöspätkän toiseksi nopeimman ajan kellottanut Meeke puolestaan nipisti hieman lisää eroa kolmossijalla niskaan hengittävään Hyundain Thierry Neuvilleen.
– Tällaisella marginaalilla meillä on varaa ottaa huomenna hieman iisimmin. Iso marginaali antaa hyvän tuntuman myös Power Stagea varten. Voin säästellä renkaita, mutta ek:t ovat huomenna lyhyempiä, joten kulumisen ei pitäisi olla ongelma. Paljon riippuu säästä, Latvala tuumi WRC:n verkkosivuilla.
– Thierry oli koko päivän todella nopea, ja olen tyytyväinen aikoihini. Auto toimii fantastisesti, ja toivon, että pääsen ajamaan täällä uudeelleen, kun olen saanut autosta lisää kokemusta. En ole ajanut huomisen pätkiä, ja haluan oppia ne omaan tahtiinni. Jos Thierry kukistaa minut huomenna, ei se ole mitenkään dramaattista, totesi puolestaan Meeke.
MM-sarjaa johtavan Latvalan tallitoverin Sebastien Ogierin urakka päättyi lauantaina toiseen ulosajoon, eikä hän pysty osallistumaan myöskään Power Stagelle. Rallin ja Power Stagen voittaessaan Latvala nousee MM-pisteissä enää 16 pisteen päähän Ogierista.
Sunnuntaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta, joista viimeinen on Power Stage.Power Stagen kolme kärkimiestä nappaavat MM-lisäpisteitä.
Saksan rallin tilanne, ek 14/18
1. Jari-Matti Latvala Volkswagen 2.19.00,7
2. Kris MeekeCitroen +56,6
3. Thierry NeuvilleHyundai +1.00,9
4. Dani SordoHyundai +1.26,8
5. Andreas MikkelsenVolkswagen +1.37,0
6. Mikko HirvonenFord+1.53,2
7. Elfyn EvansFord+1.58,1
8. Mads ÖstbergCitroen +1.59,3
9. Martin ProkopFord+4.09,6
10. Robert Kubica Ford+6.39,1

































