Sauberin Valtteri Bottaksen taaperrus sai eilen sunnuntaina jatkoa, kun formula ykkösten kausi jatkui Bakun katuradalla.

Bottas oli lopulta 16:s eli viimeinen maaliin saakka selvinneistä kuljettajista.

Bottas ohitettiin kisan aikana kierroksella ja oli toinen kierroksella ohitettu kuljettaja Esteban Oconin lisäksi.

Suomalainen ei ole kerännyt tällä kaudella vielä yhden ainutta pistettä, eikä se ole oikeastaan ollut edes lähellä missään vaiheessa.

– Valtteri Bottas on nyt vaarassa jäädä kokonaan ilman pisteitä ensimmäistä kertaa urallaan toisen nollatuloksen jälkeen Bakussa. Hän onnistui kyllä päihittämään tallikaverinsa Zhou’n aika-ajoissa, mutta oli lopulta kierroksella ohitettu ja sijoittui kilpailussa viimeiseksi, 16. sijalle, selvästi tallikaveriaan perässä. Bottas on tällä hetkellä mestaruustaulukossa sijalla 22, vaikka kaudella on vain 20 vakituista kuljettajaa, mikä kertoo hyvin hänen ja auton nykyisestä tilanteesta, Racingnews-sivusto kirjoittaa tuoreessa arviossaan.

Bottas sai sivustolta kouluarvosanan 4-, joten hänen suorituksensa oli hylätty. Suomalainen F1-ura voi hyvinkin päättyä tähän kauteen.

Lue myös: Kovaa liksaa vaativa Valtteri Bottas jatkaa jumbona

LUE MYÖS: Ella Mikkola sai yllätysvieraita myöhään illalla – yksi esine jäi muistoksi (UrheiluAreena.fi)