Brasilialaisen Gabriel Bortoleton, 19, väitetään taistelevan Valtteri Bottaksen ja edelleen parin muun kuljettajan lisäksi Sauber-tallin ensi kauden toisesta kuljettajapaikasta. Bortoleto on ollut viime päivinä vahvasti esillä F1-mediassa.
F3-mestaruuden viime vuonna saavuttanut ja tällä kaudella F2-sarjan pisteissä toisena oleva Bortoleto on ottanut nyt vuorostaan kantaa Red Bull-tallin tulikuumaan tilanteeseen.
Red Bullin odotettiin antavan surkeasti viime aikoina ajaneelle Sergio Perezille potkut jo sarjan kesätauolla. Niitä ei kuitenkaan tullut ja Perez saa ajaa ainakin tämän kauden loppuun.
Perez solmi kesäkuussa mallia 1+1 olevan jatkosopimuksen Red Bullin kanssa. Sillä paperilla ei ole kuitenkaan paljoakaan arvoa, jos meksikolainen ei nosta todella tuntuvasti tasoaan.
Bortoleto ei anna toivoa Perezille.
– Hän on ulkona, brassi lataa Motorsportille.
Bortoleto on puhunut jo aiemmin Red Bullin uusiseelantilaisen vara- ja testikuljettaja Liam Lawsonin puolesta.
Bortoleton mukaan Lawsonin on saatava ensi kaudella kisakuljettajan paikka Red Bullilta tai kakkostalli RB:stä.
– Jos he eivät ota Lawsonia mukaan, niin en tiedä mitä heidän päässään liikkuu. Lawson ansaitsee sen, koska hän on tehnyt kaiken kehitystyön tiimille viime vuosina, Bortoleto painotti Motorsport Brazil YouTube -kanavalla.
Lue myös:Tiukka väite: F1-historian yksi suurimmista sopimuksista on nyt viimeistelty

































