MotoGP-luokassa pitkän uran painaneen Loris Capirossin arvio Jorge Lorenzon mahdollisuuksista menestyä Ducatilla ei suuremmin mairittele. Capirossi näkee, että Yamahalla kolme ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan maailmanmestaruutta saavuttaneella Lorenzolla ei ole riittävästi luonnetta ajaa MotoGP:n kenties rajuimmalla ja vaikeimmalla tykillä.
Valentino Rossin kanssa Yamahalla kaikkea muuta kuin hyvissä väleissä ollut Lorenzo päätyi viime vuonna odotetun kovan liikkeeseen ja solmi kahden vuoden mittaisen sopimuksen Ducatin kanssa. Myös Rossi teki aikoinaan vastaavaan liikkeen, joka päättyi silloin totaaliseen mahalaskuun.
Tilanne ei vaikuta Lorenzon osaltakaan auvoiselta Ducatilla. Espanjalainen on MM-pisteissä hänelle vaatimattomasti vasta sijalla 13 kolmen osakilpailun jälkeen.
– Lorenzo epäilemättä odotti aivan toisenlaista alkua Ducati-uralleen. Ducati on kilpailukykyinen pyörä, josta löytyvät korostetusti ne hyvät ja huonot puolet. Edelliset vuodet ovat osoittaneet, että sarjassa on ratoja, joille Ducati istuu ja toisaalta sitten taas ei istu. Näillä jälkimmäisillä Ducati-kuljettajalta vaaditaan tietynlaista ”pahuutta”. Lorenzo on erittäin nopea ja puhtaasti ajava kuljettaja, mutta Ducati tarvitsee luonteeltaan villin kuljettajan, myös itse italialaispyörällä aikoinaan kilpaillut Capirossi toteaa Autosportille.
Kuljettajien palkat eivät ole MotoGP-luokassa julkisia, mutta Lorenzon tiedetään liikkuvan tältä osin kärjessä. Hän kuittaa Ducatilta arviolta 12 miljoonaa euroa vuodessa.
Sarjaa tällä hetkellä johtava Rossi tosin pisti Ducatilla vielä kolme miljoonaa paremmaksi kausilla 2011-2012 ennen paluutaan Yamahalla, joka liikkui ajettavuudeltaan lähes radalla kuin radalla miltei kuin kiskoilla.
Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Jerezissä ajettavalla Espanjan GP:llä.

































