Teemu Suninen lähtee hyvissä tunnelmissa uuteen MM-rallin kauteen. Hän jatkaa M-Sport Fordin tiimissä.
– Hienoa, että uusi kausi saadaan alkamaan. Täytyy kiittää tallia jatkuneesta luottamuksesta, Suninen sanoi tallinsa tiedotteessa.
– Saimme pari hyvää testipäivää alle. Täytyy valmistautua Monten olosuhteisiin sekä saada tuntuma säätöihin ja uusiin Pirelli-renkaisiin. Monten kaltaisessa osakilpailussa kaikki on mahdollista.
Suninen kertoi, että kartturi Mikko Markkula ei ollut mukana testeissä.
– Emme ole olleet samassa ohjaamossa sitten vuoden 2018, mutta olen varma, että kaikki palaa mieleen, kunhan pääsemme vauhtiin. Ja aiomme panna parastamme, lupasi Suninen.
Monte Carlon ralli alkaa torstaina.
Kuva: M-Sport Ford

































