Sky Sport Italia uutisoi Red Bullin Max Verstappenin sanoneen Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolffille ”kyllä” jättisiirron osalta.

Verstappen siirtyisi ensi kaudeksi George Russellin tilalle Mercedekselle, jonka toisena kuljettajana Kimi Antonelli on jatkamassa.

Verstappenin sopimus Red Bullin kanssa ulottuu vuoteen 2028. Siinä, kuten kaikissa kuljettajasopimuksissa, on purkupykälä.

Mediatietojen mukaan Verstappen voi repiä sopimuksen, jos hän ei ole sarjan kesätaukoon mennessä MM-pisteissä kolmen parhaan joukossa.

Verstappen on tällä hetkellä sarjassa kolmantena McLarenin Oscar Piastrin ja Lando Norrisin takana. Russell hiillostaa Verstappenia yhdeksän pisteen päässä. Viidentenä oleva Ferrarin Charles Leclerc on jäänyt 36 pistettä Verstappenista.

Ennen kesätaukoa ajetaan vielä kolme GP:tä, joista ensimmäinen odottaa vuoroaan tulevana viikonvaihteena Silverstonen radalla. Britanniasta karavaani siirtyy Belgiaan ja sieltä Unkariin ennen kesälaitumille kirmaamista.

Mutta mitä jos Verstappen on siinä vaiheessa edelleen kolmen parhaan sakissa ja Mercedes haluaa hänet siitä huolimatta ensi kaudeksi?

No, rahallahan siitä selviää.

Sky Sportsin tietojen mukaan Verstappenin sopimuksen ulosostohinta on siinä tapauksessa 100 miljoonaa puntaa, eli noin 116 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS: Analyysi: Anaheim Ducks teki luksussopimuksen – avaa mahdollisuuden dynastian rakentumiseen (Siniviiva.fi)